Parempien yritysten asiamies

05.04.2012 | Markkinointi | Ville Tolvanen

Parempien yritysten asiamies

Miksi Ville pauhaa paremmista yrityksistä? Miksi se mies vaatii kasvua? Siksi että tekemällä oikeita asioita eikä asioita oikein syntyy väistämättä kasvua. Kasvu on polttoaine joka mahdollistaa yritysten kehittämisen. Kasvu synnyttää resursseja kehittää parempaa, poistaa epäkohtia ja parantaa maailmaa. Kasvulla kehitämme parempia lääkkeitä, teknologiaa, energiaa ja asumista.

Olen kyllästynyt anomaan töitä. Olen kyllästynyt myymään sitä mitä asiakas haluaa kuulla. Olen kurkkuani myöten täynnä ihmisiä jotka tietävät kaiken ja väittävät asioiden olevan erinomaisen hyvin. Vain jatkuva nälkä, halu kehittää ja onnistumiset turvaavat vapauden toimia ja kehittää. Pysymällä paikallaan yritys menee taaksepäin, sillä maailma menee joka ikinen päivä eteenpäin, hitaasti mutta varmasti.

Haluaisin tehdä televisio-ohjelman joka olisi kuin kurjat kuppilat mutta se olisi kohdistettu pienille ammatinharjoittajille ja kasvuyrityksiin. Kukkakauppoja, insinööritoimistoja, hammaslääkärile, atk-huoltoon. Väitän pystyväni parantamaan minkä tahansa yrityksen arvoa ja liiketoimintaa jos saan hieman aikaa ja kohtuullisen vapaat kädet muotoilla. Olkoon väite kuinka arrogantti tahansa, mutta mitäpä jos sitä voisi testata? Voin mielihyvin sanoa olleeni väärässä, mutta mielelläni aidosti auttaisin yrittäjiä, jotka haluavat kuulla ja kuunnella. Ovat valmiita muutokseen. Tv-ohjelma siksi, että saataisiin asia kirjattua ja jaettua useammallekin. Saisivat muutkin yrittäjät mahdollisuuden parempaan. Yrittäjät luovat työpaikat, yritykset ovat hyvinvointimme perusta. Yritykset maksavat hyvinvointiyhteiskunnan laskut. Toivottavasti jatkossakin.

Unohdetaan tv-ohjelma. Tai ei unohdeta jos joku haluaa sen tehdä. Voi tehdä ilman minuakin. Mutta edistetään ajatusta. Mitä jos antaisin oman panokseni apua aidosti tarvitsevien käyttöön? Saataisikohan jostain kerättyä sen verran sponsoria että voitaisiin vuosi kehittää kasvuyrityksiä ilman kustannuksia? Voisihan yritys luopua pienestä osasta omistustakin? Olisiko se sen arvoista. Mitäpä jos sovittaisiin tavoite ja jos sinne päästäisiin, laukeaisi osaomistus luodusta arvosta? Olen valmis haasteeseen. Mutta en ilman ehtoja. Minä valitsen, sinä sitoudut, yhdessä päätämme. Luotat osaamiseeni ja kokemukseeni. Otat riskin. Niin otan minäkin.

Unohdetaan rahoitus. Sovitaan että Varma, Kauppalehti & Osuuspankki sponsoroivat yhteensä sata tonnia yritysohjelmaan jota seurataan Kauppalehden verkkopalvelussa. Saadaan liikennettä. No nyt, olen käytettävissä heti juhannuksesta eteenpäin. Tai syyskuusta kun varjot tummuvat. Järjestetään kampanja. Tarjotaan parhaille yrityksille ilmaista arkkitehtiä, yritysmuotoilua parempien yritysten valmentamiseen. Luodaan tavoitteet yhdessä, sovitaan toimintamalleista, halataan luottamuksen merkiksi, ryhdytään toimeen. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Vain yrittämällä voi erehtyä kunnolla.

Suomeen tarvitaan mesenaatteja jotka rakentavat parempia yrityksiä. Valttikortteja tuleville sukupolville.

 Ps. En tiedä mutta voi olla että Oravanpyörä-hanke toimii juuri näin. Jos näin on sanon erinomaista. Lisää oravanpyöriä

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.