Rimanalittajat

16.12.2011 | Markkinointi | Ville Tolvanen

Rimanalittajat

Yrityksissä on vain yksi turvallinen paikka puuhastella. Se on markkinointi. Jos tuotanto, logistiikka, laskenta tai myynti pettää tulee tupenrapinat. Markkinoinnissa voi käytännössä puuhastella mitä tahansa. Ongelma on yhteinen.

Suomessa ei osata markkinoida koska ei ole tarvinnut osata. Markkinat ovat vetäneet ilmankin ja tulokset ovat olleet mainioita. Vähäinen markkinointi on ollut lähinnä tuoteinformaation päivittämistä ja myyntityökalujen rypistelyä. Markkinointiviestintä valuu suunnittelijoiden egotrippailun kautta kummallisiin mediavalintoihin. Viihdytetään enemmän itseä kuin asiakkaita.

Olen aina ollut sitä mieltä että markkinoinnin arvostus on markkinoijien ongelma. Olen muuttamassa mielipidettäni, koska markkinoijat eivät kehity jos toiminnalta ei vaadita enemmän. Yhdysvalloissa useampikin markkinointijohtaja saa kenkää kun autot tai kulutustuotteet eivät mene kaupaksi. Suomessa ei voi erottaa kun ei ole mitään vastuuta tai mitattavia tuloksia. Markkinoinnin tulisi olla aito osa liiketoimintaa ja tulosvastuullista. Suomessa on syytä ottaa valokuva jos tälläisen toiminnon jostain löytää.

Melkein jokaisen palaverin voi aloittaa keskustelemalla terminologiasta. Mitä strategia on? Suomessa se on laskelma siitä miten markkina kohtelee meitä ja kuinka paljon saamme kotiutettua liikevaihtoa. Ei alkuperäisen määritelmän mukainen sotasuunnitelma toimenpiteistä joilla voitamme kilpailun. Alkuperäinen sana strategia lähtee kilpailukyvystä eikä suhdanteista.

Sana markkinointi on useissa yrityksessä joko yrityksen ilme tai markkinointiviestintä. Aidosti markkinointi on markkinoiden avaamista ja apusanalla strateginen markkinointi pitäisi kysymys olla tuotteiden, valikoiman, ja jakelun ja promootion kehittämisestä. Usein törmään ajatteluun etteihän tuo ole markkinointia vaan liiketoimintaa. Miksei markkinointi olisi osa liiketoimintaa, markkinoiden avaamista?

Jos nykymarkkinoinnille annat tehtäväksi uusien markkinoiden avaamisen, asiakkuuksien synnyttämisen myynnin kanssa tai lisämyyntiohjelman tulee pupu pöksyyn. Ero materiaalipuuhastelun ja tuloksellisen liiketoiminnan kehittämisen välillä on niin iso ettei nykyiset resurssit siihen taivu. Tarvitaan täysin uutta ajattelua ja uusi markkinoinnin ultimatum – Suunnitelma joka yrityksen sisällä, johdolle ja sidosryhmille kertoo miten liiketoimintaa aidosti kehitetään eikä sitä mikä on valikoitunut vuoden 2012 pääviestiksi.

Jos jotain saisi pukilta toivoa olisi se koko markkinointiajattelun resetointia menetelmällä control-alt-del. Ehkä sillä saataisiin 80-luvun rippeet aivopestyä ja jotain digitaalista tilalle. Markkinointipalavereissa kaikki hakkaavat kiivaasti koneitaan mutta pohdiskelun päätteeksi päätyy toimimaan kuten aina ennenkin. On järkevämpää lopettaa tuottamaton puuhastelu kuin jatkaa päättömyyksiä. Muutos lähtee markkinointi-ihmisistä jotka voisivat aluksi pyytää esimiehiään vaatimaan enemmän. Se on paras tapa säilyttää työpaikat haastavissakin olosuhteissa.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Fireball
2011-12-18 11:49:13

Itse olen (nuoren) markkinointiekonomin duunissani talon ainoana markkinointijeppenä huomannut, että ympäriltä ei löydy ymmärrystä siitä mitä markkinointi on. Minun nakkini ovat juurikin tuota materiaalikäpistelyä ja muuta tradenomin hommaa. Tämä tuntuu ehkä hieman turhauttavalta, sillä minut on koulutettu strategisen markkinoinnin johtamiseen ja ymmärtämään markkinointi osastorajat ylittävänä toimintona. Ympäröivälle (johtavalle) insinöörikunnalle markkinointi on taas yhtä kuin markkinointiviestintä, piste. Hitto kun yliopistolla markkinointiviestintää oli vain 5 opintopistettä. Loput nopat olivatkin sitten B2B-verkostoteoriaa, hinnoittelua, kansainvälistymistä ja muuta hyödyllistä.

Nyt minun vain tarvisi kouluttaa insinöörilauma ymmärtämään markkinointi kokonaisuutena.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Hasa
2011-12-19 22:42:01

Sun pitää alkaa johtaa sitä markkinointia eikä vaan käpistellä materiaaleja. Näin tradenomivaimonikin tekee, hän vastaa yhdestä Suomen suurimmista markkinointibudjeteista. Ei siihen käpistelemällä pääse, vaikka kuinka olisi suurin odotuksin varustettu ekonomi, ja varsinkaan jos syyttää olosuhteita itse tekemisen sijaan.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2011-12-21 13:00:55

Hienoa!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Timo Erämetsä
2013-06-27 23:54:09

Oli erinomainen blogi, Ville. Täsmälleen samaa mieltä markkinoinnin haasteesta. Ainoastaan tosta yrityksen strategiakohdasta olen puoliksi eri mieltä. Mutta provosointina hyvä sekin.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-06-28 05:50:42

Kiitos Timo! jos oltaisiin kaikesta aina samaa ja yhtämieltä ei olisi mitää jaettavaa tai luettavaa, eikö? Terkut ja oikein hyvää kesää. V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

HarriK
2016-04-24 07:21:38

Ville, fantastinen artikkeli. Itse asiassa tätä olen odottanut. Kirjoituksessasi kulminoituu oma turhautumiseni, olen nimittäin taistellut vuosia tuulimyllyjä vastaan yrittäessäni saada myynnin ja myynnin johdon ymmärtämään että heidän on nostettava rimaa radikaalisti päästäkseen edes ns nolla viivalle. Siis tarkoitan sitä että jos hyvä myyjä myy 10 yksikköä kuukaudessa ja sitä pidetään normina, ehdotan että numero muutetaan 30 yksikköön. Minä tiedän että se voi onnistua, jopa suhteellisen helposti, mutta he eivät. Tämän tasoinen ehdotus on yksinkertaisesti sen tason kulttuurillinen shokki että se ei mene tajuntaan. Tässä tulemme myös siihen tosiasiaan että millään paikallisella myynnin edistämis yrityksellä ei ole todellisia valmiuksia valmentaa tai kouluttaa myyntiorganisaatioita radikaaliin tuloksen parantamiseen. Olen käynyt läpi miltei kaikki tunnetuimmat koulutus/valmennus/myynnin edistämis yritykset ja totuus on se että vaikka heillä on tietoa(kuka tahansa voi lukea esim Brian Tracy'n ohjeita) heillä ei ole osaamista. Ja miksi olisikaan, he ovat kokemukseltaan ja osaamiseltaan paikallisen kulttuurin "vankeja". Tietenkin sama asia pätee markkinointiin. Eli minun lähtökohta on se että jos et myy 30 yksikköä kuukaudessa joudut hakemaan uuden työpaikan. Tätä asenne mallia ei ymmärretä. Ei edes ylimmän johdon puolesta. Pitkälti se johtuu siitä että he kokevat sen olevan utopistisen tavoitteen. Heillä yksinkertaisesti ei ole työkaluja sen toteuttamiseen ja näin "totuus" heidän mielestään on 10 yksikköä kuukaudessa. Siitä tehdään normi johon perustuen tehdään kaikki muut suunnitelmat. Tämä on useasti äärimmäisen turhauttavaa koska itse tiedän että omien menetemieni kautta ja oikein valitussa myyntiorganisaatiossa tämä onnistuu. Tietoni ja taitoni perustuu siihen että olen itse viettänyt 20 vuotta maailman kilpaillummassa ympäristössä missä työpaikan menettäminen heikkojen menetelmien tai tuloksen ansiosta oli päivittäinen tosiasia. Niin tai näin, suomalaisen yritysmaailman on hyväksyttävä se totuus että päästäksemme pois tästä loukusta, rimaa on nostettava radikaalisti, niin myynnissä kuin markkinoinnissakin.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.