Kuntoremontti lomailemalla

21.09.2011 | Markkinointi | Ville Tolvanen

Kuntoremontti lomailemalla

Ennen juotiin itsemme vihanneksiksi. Nyt juodaan pelkkiä vihanneksia. Hyvä esimerkki yhden toimialan kasvusta, erikoistumisesta ja palvelumuotoilusta ovat teemalomakohteet kuten www.newyoubootcamp.com

Matkustaminen kasvaa ja arkipäiväistyy koko ajan, vapaa-aika lisääntyy edelleen ja kaupunkimainen elämäntapa tuhoaa ihmisen liikkuvuuden. Kiireisen ihmisen tapa on tankata kaikkea tuotteistetusti, ruoat, kulttuuri, liikunta, lomat, ja lepo jne. Olemme kovaa vauhtia matkalla palveluyhteiskuntaan. Kuluttajat tienaavat ja heille jää aikaa kuluttaa. Välimatkat taittuvat keveyesti eikä kulttuurien väliset raja-aidat pelota. Rahat saavat yritykset jotka onnistuvat luomaan parhaan palvelukokonaisuuden. Hyvä paketti menee kaupaksi.

Olemme Suomessa vielä aika kaukana palveluformaateista. Pankit, hotellit, ravintolat & saavat aikaiseksi valtavan pitkän listan eri tuotteista ”joita kuluttaja voi ostaa” Tarjonta perustuu ajatteluun kysynnästä ”pakkohan sitä on tankata.” Tämä näkeee erityisesti siitä että mainostetaan valoja, vessoja tai aukioloaikoja. Kysymykseen mikä täällä on hyvää tai mitä suosittelette ei saa vastausta. Kaikkea kaikille on helposti ei mitään kenellekkään. Strategia perustuu niukkuuden jakamiseen. Ylitarjonnassa, eli kilpailutilanteessa tarjoaman laadukas tuotteistaminen on elintärkeää.

Elämme maailmassa jossa tietokonetta käytetään yhdellä napilla, palvelut on saatava valmiiksi mietittynä ja ideat vetävät. Jos yritykselläsi ei ole valmista ”palvelukonseptia” puhu siitä tänään. Ei ole olemassa toimialaa mihin paremman asiakaspalvelun vaatimus ei tarttuisi.

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.