hessusta Superhessuksi – Tuloksen johtaminen

04.08.2011 | Liiketoiminnan tehostaminen | Ville Tolvanen

hessusta Superhessuksi – Tuloksen johtaminen

Unohdan lähes aina konsulttiprojektien aluksi sopia mikä olisi parasta mitä projektin jälkeen voisi tapahtua? Syntymähumalasta johtuen odotan aina innolla uutta, tulosten toteutumista ja pyrin rakentamaan vain parasta. Joskus joutuu huomamaan etteivät yhteiset tavoitteet olekaan ihan samanlaiset. Ainutkertaisuus, tulosten saavuttaminen ja arvon luominen tekevät työstä täyttymyksellistä.

Oletko laskenut mikä on hyvän ja täydellisen tekemisen ero yrityksessäsi? Suomessa ja muuallakin hyvinvointi ja hyvä liiketulos aiheuttaa ylimääräisiä kuluja, rasvaa ja ”käyskentelyä savannilla” eikä jatkuvaa pyristelyä parhaimpaan. (tunnustan; hieman kapitalistinen lähestyminen).

Oletetaan että omistat 2 miljoonaa euroa vaihtavan nakkikioskin. Kysyn takaovelta paljonko liikevaihtoa voisi kasvattaa tekemättä suurempia investointeja – tehostamalla? Vastaat että ehkä 10% liikevaihto voisi nousta ilman uusia kuluja tai investointia. Olemalla Superhessuja meillä olisi siis mahdollista vaihtaa 2,2 miljoonaa vuodessa.

Kerrot liiketoiminnan sujuvan loistavasti. Yritys tekee jopa 15% tuloksen eli noin 300 tuhatta euroa vuodessa. Palkkojenkin jälkeen. Suomessa se on varsin hyvin. Pohdin haluatko Superhessuksi ja kysyn varovasti paljonko 1,7 meur kuluissa voitaisiin säästää olematta turhan ankaria? Irvistäen toteat ”Ferrarin” olevan jo aika ruuvattu, mutta hyvä on, sanotaan n. 5% (= 100 teur, suurin piirtein).

Vaatimalle itseltämme hieman enemmän voisimme siis tehdä 600 000 euroa ja kaksinkertaistaa yrityksen tuloksen. Kymmenessä vuodessa syntyisi 6 miljoonaa eli iso lottovoitto. (paitsi verotettuna …) Kuinka monella on varaa olla tälläistä tehostamista tekemättä?

Elokuussa partaa ajettaessa ja uutta suunniteltaessa on hyvä pohtia asennetta tuloksen tekemiseen. Ollaanko hessuja, Superhessuja vai hessuillaanko jotain ihan muuta?

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.