Vuodenvaihde on aina hyvää aikaa ennustaa tulevaa, osoittaa kiitollisuutta ja summata menneitä. Pysähtyä pohtimaan elämää, sen antia ja tehtyjä valintoja. Kerätä voimia uutta vuotta ja kujeita varten.

Muistan lukeneeni valmennuksesta, jossa jokaisen piti alussa kirjoittaa itselleen muistokirjoitus. Aika raaka harjoitus. Aloin pohtimaan asiaa, mitä minusta muistetaan ja mitä jäisi jäljelle yllättävän galaksin vaihdoksen osuessa kohdalle. Heti perään pohdin, onko asialla minulle tai kenellekään muulle mitään merkitystä.

Kyllä muistokirjoituksessa on pohdittava enemmän ihmistä kuin suoritteita elämän matkan varrella. Tietoa, tutkimuksia ja tekoja tulee, mutta vain ihmisillä, heidän suhteillaan ja niiden onnistumisella on merkitystä. Olitko onnellinen ja tyytyväinen elämääsi? Jäikö jotain tekemättä ja mitä saattaisit tehdä toisin toisessa mahdollisuudessa.

Huomasin pohtivani, etten edes tiedä mitä minusta kirjoitettaisiin, jos edes moiseen kukaan jaksaisi ryhtyä. Ei varmaan kukaan ainakaan läheisimmistä ystävistäni. Huomasin ajattelevani, etten edes oikein tiedä, mitä he minusta ja tekemisistäni ajattelevat. Joukkojen ja kaiken hälinän keskellä on usein yksinäistä.

Joku kirjoittaisi miehen eläneen kaasu pohjassa ja ikuinen riittämättömyyden tunne sielussa maailman mahdollisuuksia ja kokemuksia ahmien. Toinen voisi sanoa ihmisen kulkeneen omia polkujaan itseään ja elämäänsä etsien ja pohtien. Kolmas toteaisi Villen valmiuden olla aina mukana toiminnassa ja usein sitä muillekin järjestämässä.

Vain yhdestä asiasta olen kohtuullisen varma. Huolimatta siitä, olenko ihmiselle ville, pelle vai narri, olen saanut kunnian olla ihminen, jolta on pyydetty neuvoa tai jopa apua. Aika moni kaveri on kysynyt kun eteen on tullut tarve pohtia työtä ja elämää syvempäänkin. Lepolan saunassa on synnytetty paitsi uusia yrityksiä, myös aika monta uutta päätöstä tai ajatusta seuraavista siirroista.

Ehkä juuri elämä yhdessä ja kaikkien läheisten kanssa tulisi nostaa keskiöön muistoja lyhyesti kirjoitettaessa. Ehkä juuri ne jaetut hetket ajassa ovat elämässä kultaakin kalleimpia. Tilanteet ja tulokset vaihtelevat, mutta kohtaamiset elävät hetkissä ja ajassa.

Mitä sinusta muisteltaisiin kirjoituksessa? Sanottaisiinko siinä niitä asioita, mitä sinä olet halunnut maailmalle sanoa, vai niitä mitä ihmiset ovat kohtaamisissa tunnistaneet. Mitä haluaisit itsestäsi kirjoituksessa muistettavan? Jokainen hetki, päivä ja vuosi kulkee kultaisten muistojen ketjussa. Ehkä siis aikaa ja tulevaakin on parasta pohtia siinä syntyvien kohtaamisten kautta.

Jos laskisit kaikki vuoden kohtaamisesi, kuinka kultaisen saisit muistojesi kartasta?

Päiväkirjani verkossa lähestyy itselleni utopista tuhannen kirjoituksen merkkipaalua. 200 kohdalla ajattelin nelinumeroisen olevan mahdottomuus. Ehkä määrä on korvannut laadun. Silti halu viestiä, jakaa ja terapoida on saanut jatkamaan. Väkisinkin sanat tulevat valmiiksi ja ”teos” muotoutuu tietyn aikakauden merkiksi. Muutamaa vaille aletaan olla valmiita.

44727