Kohtuus

13.09.2016 | Yrittäminen | Ville Tolvanen

Kohtuus

Ohjeena kohtuus kaikessa on aivan perseestä. Idea alimpien ja ylimpien huippujen tasoittamisesta elämässä on ajatuksena ahdistava. Keskivertaisuus vetää elämän tarinalta suonta pahimmalla mahdollisella tavalla.

Olen lukenut kuinka mediayhtiöitä ei saa kritisoida niiden kyvyttömyydestä luoda toimivia liiketoimintamalleja digiaikaan. On kuulemma kohtuutonta sanoa, ettei kaikkea mahdollista olisi mediataloissa jo yritetty. Näyttäkää minulle laajan yleisön palveluksessa sosiaalisessa mediassa hyvin palveleva aikakausilehti niin vaikenen. Esittäkää aidosti selkeä veto, jossa kaikki on pelotta annettu ja yritetty, niin lupaan taputtaa selviytyjien mukana kuorossa.

Olen seurannut silmät pyöreinä, kuinka mielestäni rakentava ja kannustavakin kritiikki Stockmannin johtamisesta leviää somessa. Pohtinut miksi juuri juureva ja aito kriittinen arvio kiirii yli rajojen tuhansia ihmisiä tavoittaen. Nimellä ja asiasta lausuminen on lopulta aika helppoa. Kulttuurimme vain kestää avointa dialogia aika huonosti. Aika usein joutuu pohtimaan sitä kohtuutta kaikessa. Vaikeneeko sittenkin syyttä, mutta toisten tunteita kunnioittaen.

Ei elämä tunnu kaikkia latvoja leikkaamalla yhtään miltään.  Rauhoittavilla puudutettu harmaa arki on kaukana ihmisen todellisesta tunnemaailmasta ja elämänhalusta. Elämä on väkevä. Vahvat ja jaetut kokemukset tekevät elämästä matkan arvoisen.

Mitä olisi elämä ilman onnistuneita ja pyllähtäneitä piruetteja? Mitä olisi viestintä ilman munaa olla asioista mieltä puolesta ja vastaan? Ihanaa kun Rouva Piha siunaa meitä konflikteista kertovalla kirjalla keväällä. En malta odottaa kuinka väkevää tarinaa saamme maistaa ja jakaa.

Joudun usein pohtimaan asioiden kohtuullisuutta eri osapuolille. Yritän silti elää ja muistuttaa itseäni kusenkeltaisesta keskitiestä. Elämä on suuria tunteita ja elämää varten. Juuri niin intohimoisena, hikisenä, rasittavana ja ristiriitaisena kuin se itse kullekin tarjotaan.

Työnnetään ne sordiinot lopullisesti saunan taakse. Lopetetaan muiden ideoiden ja ajatusten arvostelu. Liitytään mukaan paraatiin vahvojen asioiden ja ideoiden puolesta. Unohdetaan kohtuus kaikessa.

Ainoa kohtuus on saada elää juuri niin täysillä ja kokonaisena kuin elämä matkan meille jokaiselle tarjoilee.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

erik
2016-09-14 01:23:40

Mielenkiintoista pohdintaa. Huonoa suomen kieltä, ei näitä sen takia oikein jaksa jakaa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Timo Nisula
2016-09-14 07:12:20

Kohtuullinen on sama kuin huono, hyvä on lähtötaso sekä tekemiselle, että ajattelulle. Täydellistä ei olekaan, sen tavoittelu ylevää.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2016-09-14 07:13:58

Olipas hieno kiteytys! V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Petteri Numminen
2016-09-14 10:35:42

"Näyttäkää minulle laajan yleisön palveluksessa sosiaalisessa mediassa hyvin palveleva aikakausilehti niin vaikenen."

Mammalehdet Kaksplus ja Vauva.

Nämä kaksi olivat sosiaalinen media jo ennen sanan keksimistä ja toteuttavat edelleen missiota omien foorumiensa kautta.

Kaupallistamisessa on vielä(kin) tekemistä, mutta pikkulinnut lauloivat, että verkkomainonnan tuotot ovat paremmat kuin mitä printistä saadaan.

Olen jo pitkään (lue: 15 vuotta) ihmetellyt, mikseivät muut lehdet ole kopioineet tätä ilmiselvää ratkaisua.

***

Sitten on tietysti Demi, joka on yksi niitä harvoja medioita, joiden nimestä on tullut verbi. Voiko olla kovempaa saavutusta?

"Mutsi ei anna mun demittää, ennen kuin olen tehnyt läksyt."

***

Pääviestin jaan: mediayhtiöt ovat merkillisen hitaita.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

nyymi
2018-07-09 01:51:36

Eikös kohtuus kaikessa tarkoita lähinnä haitallisia/hyödyllisiä aineita tai asioita? Sanontaa ei ole tarkoitettu mielestäni otettavan kirjaimmellisesti.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.