Tulos ensin!

26.08.2015 | Blogi | Ville Tolvanen

Tulos ensin!

Aika moni yritys Suomessa hukkaa tuloksensa toimintaympäristön muuttuessa. Moni väittää myös markkinoiden, ajan ja asiakkaiden olevan väärässä. Kauppa ei käy vaikka kaikki näyttäisi olevan kunnossa ainakin eilisen maailman malleissa.

Normaalireaktio suomalaiselta johdolta on komentaa koko organisaatio keskittymään tuloksen tekemiseen. Nyt ei mietitä eikä kehitetä mitään ennenkuin saadaan tuloskunto takaisin.

Kuulostaa ihan loogiselta. Toisaalta voisi kysyä miksi keskittyä jatkamaan niitä asioita ja toimenpiteitä joita tekemällä tuloskunto on kadotettu? Miksi jatkaa väärintekemistä kun tuloskin valuu jo kuralle?

Suomessa on muotia menestyä säästämällä. Säästämällä ei silti ole koskaan synnytetty mitään uutta ilman investointia aikaan, rahaan ja osaamiseen. On siis annettava tässäkin asiassa jos meinaa jotakin aikaiseksi saada.

Tulokseen keskittyminen paljastaa yrityksen odottaa aikojen, maailmojen ja asiakkaiden taas parantavan tapojaan entisen kaltaiseksi. Peilistä ei löydy virheitä omasta tekemisestä eikä energiaa olla itse muutoksen tai uuden ajan airueena. Yhteisö siis antautuu yksimielisesti ympäristönsä vietäväksi.

Suomessa on viisautta lopettaa turhat höpinät ja keskittyä tekemään töitä.

Siis niitä asioita, jotka jossain vaiheessa ovat kannattaneet tai onnistuneet tuomaan enemmän kuin viemään rahaa. Tieto siitä etä liiketoiminnalla on joskus tehty kannattavaa liiketoimintaa ei kerro mitään siitä onko se tänään tai huomenna hyvää liiketoimintaa.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.