Uudista ja uusiudu

03.11.2014 | Yrittäminen | Ville Tolvanen

Uudista ja uusiudu

Minulle on täysin luonteva ajatus uusiutua ammatissani vähintään kerran vuodessa. Osana omaa kehitystäni ja liiketoimintani painopisteitä olen jo pidempään pohtinut mitä, miten, kenen kanssa ja millaisia asioita haluaisin tulevana vuonna saada aikaiseksi. Pyrin sitoutumaan ja motivoitumaan tulevaan tekemiseen hyvissä ajoin.

Osana uusiutumista pohdin aina toimintaympäristön muutosta, uusia mahdollisuuksia, vahvuuksiani ja saavuttamiani asioita viimeisten vuosien aikana. Pyrin myös viestimään ajatuksistani tässä blogissa niistä kiinnostuneille. Luen, kuuntelen, kirjoitan ja viserrän. Eli – kommunikoin, siis olen.

Osa mieleni uudistamista on myös asioiden jatkuva kehittäminen. Vihaan ajatusta:

”Ei kehitetä kun se ei ole rikki.”

Ajatuksissani hyvää pitää parantaa, ongelmia on syytä tunnistaa ja kaikkea tekemistä arvioida kriittisesti. Ei muutoksen vaan tulevaisuuden turvan takia. Hyvin hoidettu ja huollettu on paremmassa valmiudessa uuteen asiaan. Palokuntakin harjoittelee jatkuvasti silloin kun aikaa on, eikä pyri luomaan toimintamalleja kriisitilanteiden syntyessä. Kehitä ja kehity siis silloin kun kaikki on hyvin. Muuta asioita kun muutos on mahdollinen kuten lauantaina kirjoitin.

Minulle olisi painajaismaista toimia yhteisössä, jossa ei puhuttaisi uusiutumisesta ja uudistamisesta. Mielestäni jokaisen johtoryhmän, myyntiryhmän ja kulttuurin on saatava lisää virtaa, ajatuksia ja inspiraatiota tekemiseensä. Joskus minäkin olen juuri sitä tarjoilemassa, haastamassa rohkeuteen ja uudenlaiseen ajatteluun. Ehkä asiaan pitäisi tuotteistaa oikein ostettavia palveluita.

Aivomyrsky uudistumiseen ja uudenlaiseen ajatteluun.

Perustin ja johdin aiemmin luovia yhteisöjä. Konsultointi-, markkinointi-, ja mediayrityksiä. Huomasin niissä kaikissa henkilöstön kaipaavan vahvaa arvopohjaa, merkitystä työn teolla ja ajatuksia tulevaisuudesta. Ihmisten oireilivat jos emme ainakin kaksi, paremminkin neljä kertaa vuodessa päivittäneet itseämme ja tekemistämme. Minne olemme matkalla? Miksi työmme on arvokasta ja mitä tavoittelemme? Miksi olemme kilpailukykyinen työnantaja nyt ja tulevaisuudessakin. Järjestimme erilaisia vetäytymisiä, kick-offeja ja koulutuksia kokemusten ja ajatusten jakamiseksi.

Mielestäni jokaisen tehtävä on uudistaa ja uusia ajatuksiaan osana omaa kehittymistä. Ideoita ja tukea voi saada ryhmästäkin, mutta tärkeintä on keskustelu oman itsensä kanssa. On pysähdyttävä kuuntelemaan sielun ääntä ja annettava nollapalaverille mahdollisuus mielen vahvistumiseen tai muuttumiseen.

Varaa aikaa itsellesi. Järjestä vaikkapa treffit sielusi kanssa. Anna itsellesi mahdollisuus uusiutua. Harvenna, kitke ja uudista halutulla tavalla. Annat itsellesi ja elämällesi enemmän aikaa ja mahdollisuuksia.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Harri K
2014-11-03 04:40:50

"uusiutua ammatissasi kerran vuodessa"? Kuinka tuon määrittelisit? Päällisin puolin tuntuu kuin tilaus on aika iso. Mutta uusiutuminen ylipäätään - tekstisi puhuttaa ja osuu. Ja en ole koskaan ollut erityisen suuri fani tuolle "if it ain't broken, don't fix it" ajatukselle, se tuottaa liian helposti tilanteen missä taantuu, ja ei katso ympärilleen.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2014-11-05 08:09:09

yritän uusia kerran vuodessa pääteemat, tuotteistuksen rakennetta, luoda uusia tuotteita, päivitän ilmettä ja omia painotuksiani... vähän kuin ville 1.0, 2.0, 3.0 joka näkyy sitten myös ilmeessä ;)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Janne
2014-11-03 11:18:41

Kuinka suuri mielestäsi muutoksen pitäisi olla että se olisi riittävä?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Raine Nieminen
2014-11-04 07:05:54

Erittäin vaikea kysymys. Henkilökohtaisella tasolla sanoisin että hyviä mittareita ovat tyytyväisyys ja onnellisuus. Jos todella yrität, onnistut aina. Se riittää.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2014-11-05 08:07:50

Eiköhän se ole jokaisen oma asia. Täytyy muistaa ettei ympäristö usein noteraa "face-liftejä."

Itse pyrin ajattelemaan että ajatukseni,sisältöni ja rakenteeni uudistuu/paranee kerran vuodessa. teemat, esimerkit jne... yritän "uudistaa kalvot"

samalla menee oma tyyli ja ajattelumalli uusiksi. kohta taas uutta!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Magnus
2014-11-04 10:24:46

Uudistuksesta puhuminen saattaa olla joskus vaikeaa. Ei niinkään sen vuoksi, että pelkäisi vastustusta, vaan koska pelkää omia ajatuksiaan - niitä joita ei teidä olevankaan ennenkuin ne putkahtavat suusta ulos. Karl Weick on joskus sanonut "how can I know what I think until I see what I say". Koen tämän ajatuksen pätevän tuskallisen hyvin omalla kohdallani. Uudistuminen on mielestäni elinehtomme. Kuitenkin, uudistumisesta puhuminen ja ympäristöönsä positiivisesti vaikutaminen tilanteessa tai kontekstissa, jota ei itsekään ymmärrä, on haasteellista.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.