RIP Nokia

03.09.2013 | Kasvu | Ville Tolvanen

RIP Nokia

Katsoin juuri uutiset. Harvoin en ole meinannut uskoa silmiäni. Nokia on myyty. Norsu on kaatunut. Siirrymme uuteen aikaan. En uskalla edes kuvitella miten pieni osasto Nokiasta tulee möhköfantti Microsoftin sisällä. Vuosikymmeniä jäykästi toimineen ja juuri omaa johtoaan vaihtavan yrityksen on oltava notkea kuin rautakanki. Suomalainen kehitysyksikkö yrityksen sisällä vaikuttaa katoavalta luonnonvaralta.

Edessä on saneerausten aika. Tai voihan se toisinkin mennä, mutta taitaa tilastot osoittaa ostettavien yritysten kutistuvan uuden omistajan käsissä. Harvoinhan ne onnistuvat. Yrityskaupat nimittäin.

Pientä järkytystä ilmassa. Uskon kuitenkin parempaan ja suomalaisiin. Nyt on vain ymmärrettävä että tulevaisuus löytyy pienistä suuruuksista. Niitä ja uutta menestystä kohti.

Olihan se reissu ja tuplajättipotti Suomelle. Ei kun uutta kutia piippuun.

Jorma Ollila tais luoda, lyödä ja pistää lihaksi Suomen taloushistorian mahtavimman voimannäytön. Suuri mies.

Valoa kohti!

ps. Nokia -brändin häviäminen on ennustettu useissa eri artikkeleissa viime vuosina.

ps2. Steve Ballmerin viesti Microsoftin työntekijöille http://www.microsoft.com/en-us/news/Press/2013/Sep13/09-02email.aspx

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

piirimyyja
2013-09-03 07:46:05

Noh, eipä tarvitse enää spekuloida.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jari Sutinen
2013-09-03 07:51:21

Mitä tapahtui Nokian hallussa olleille patenteille? Kenen haltuun ne päätyvät?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Pispa
2013-09-04 12:34:48

Patentit pysyvät Nokian hallussa. Microsoft lisenssoi ne käyttöönsä maksua vastaan.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Pekka Sinervo
2013-09-03 08:31:59

"Menestyvää yrotystä ei pelasta mikään" kuuluu sanonta. Patentit menevät kaupan mukana ja samalla häviää Nokian brändi, kun Ville totesi. En oikein jaksa uskoa MS:n nousuun uudellakaan konseptilla, niin on yritys jäykistynyt ja pöhöttynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt ei muuta kuin uutta matoa koukkuun pojat ja tytöt, murroksessa on aina mahdollisuus.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Harri K
2013-09-03 09:28:49

Hmmm...en tiedä että viitsiikö enään, mutta jos joku on kiinnostunut, niin voin kaivaa esiin emaileja, kannanottoja, joita olen tehnyt viimeisen n. 5-6 vuoden aikana, (eipä taida olla ottajia) ja sanonut että ellei Nokia kiinnostu asiakkaistaan, tai ellei Nokia hyväksy mitä myynnillä tarkoitetaan, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa - sayonara! Eli täysin odotettavissa oleva tilanne ja tapahtuma. Pässinlihaa. Valitettavasti, tuo ostaja ei ole itsekään ihan vetreässä kunnossa, ja voi vielä käydä että tukehtuvat omaan mahtipontisuuteensa, aika näyttää. Ja sanoisin että nimenomaan ne toimet mitä tehdään seuraavan 6kk aikana kertovat paljon. Tässä on kuitenkin, eräs valonpilkahdus, tästä voi ottaa oppia, ei siis ole aivan pakko toistaa historiaa. Tätä on nyt tehty Suomessa jo tarpeeksi kauan, toivottavasti tämä herättää ihmiset tajuamaan sen yhden lopullisen, totaalisen seikan - yrityksen tärkein voimavara on myynti. Se on vain näin. Jos se ei pyöri, niin piru sen perii.

Mahdollisuuksia, kyllä, nyt kaikki ikäänkuin Nokian varjoissa eläneet saavat aivan uuden mahdollisuuden ponnistaa, ja kannattaa käyttää se nyt hyväkseen. Nyt on tilaa markkinapaikalla, nimittäin tuo Nokia/Microsoft laiva ei ole kovinkaan ketterä, ja kestää kyllä ennenkuin he pysytyvät mobilisoimaan(no pun intended) voimansa - jos pystyvät. Myös sijotusmielessä asiassa on positiivisia näkymiä, mutta kannattaa siinä olla tarkkana, mielialat voivat vaihtua sekunneissa.

Yes, ei kun lisää puuta pesään, ja eteenpäin.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Tero Lahtinen
2013-09-06 13:14:28

Asian voi nähdä niinkin, että Nokialla on rohkeutta uudistua ja luoda itsensä - jälleen kerran - uudelleen.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2013-09-07 15:05:08

hyvä kommentti. nyt kun pöly alkaa laskeutua on omatkin ajatukseni samansuuntaiset. taidan kirjata huomenissa. #V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.