Uravisio

25.09.2012 | Kasvu | Ville Tolvanen

Uravisio

Onko työelämälläsi uravisio? Pitäisikö olla? Itse pohdin asiaa kovastikin. Tarkoitan uravisiolla jonkinlaista täyttymyksellistä kuvaa siitä, mihin työelämän tulisi päättyä. En juoksukilpailua, mammonan tai statuksen rakentamista. Oikeastaan enemmänkin sitä, mikä on työelämäsi tarkoitus?Olen aina ollut ihminen joka tarvitsee ison tehtävän, mission, motivoituakseen. Mustavalkoinen, lyhytjänteinen ja energinen. Monta päivää pystyy ketjuttamaan, pidempäänkin pärjää, kun tietää tekevänsä jotain suurempaa. Työskentelevänsä hyvän puolesta. Neljänkympin tolpalla pohdin kovasti, missä olen kymmenen vuoden kuluttua, mihin päädyn kuuskymppisillä. Aikaa kyllä on ja varmasti tulee hyviä seikkailuja. Ehkäpä jonkinlainen haaveilu ja tavoiteasetanta tulee tarpeeseen, minulle ainakin. Sitähän sanotaan, että kun laitat mersun kuvan vessan seinälle, niin alat alitajuisesti toimimaan tavoitettasi kohden. Vessassani ei ole mitään seinällä. Harkitsen, mitä siellä sitten pitäisi olla.

Eräs guru sanoi, että ei voi seikkailla jos on määränpää. Olen eri mieltä. Parhaat seikkailut syntyvät kun on määränpää. Olen hetkellisesti kadoksissa, kaipaan uutta määränpäätä.

Minulla on viharakkaussuhde (päätin laittaa yhteen) konsultoinnin kanssa. Olen kehittänyt uusia asioita koko urani ajan, konsultoinut reilusti yli sata projektia ja saanut olla mukana erittäin murroksellisissa muutoshankkeissa. Olen katsonut johtamista, muutosta ja kasvuhaluja niin paljon, että siitä pitäisi olla ammennettavaa seuraavillekin yrittäjille. Rautaruukista Ruukki, yksi Cargotec, Lemminkäisen paras tapa rakentaa, Vacon, Elektrobit, Finnforest, jne. Siinä valikoituja hetkiä.

Konsultoinnin rikkautta on päästä mukaan vaikuttamaan. Myötäelää yhdessä asiakkaan kanssa. Konsultti tulee paikalle kun tehdään jotain uutta, halutaan muutosta tai korjataan vanhaa. Olen konsultti joka haluaa tehdä parasta, haluaa muutosta ja vaikuttaa. Otan konsultoinnin liiankin henkilökohtaisesti.

Asiakas odottaa konsultilta ratkaisuja. Aina välillä mietin, että eivätkö ne asiakkaat tajua ettei ne huippuideat mistään kaapista löydy, vaan ne pitää rakentaa. Aivot kuumenevat ja paperia menee kun rakennusteollisuutta laitetaan uudelle paikalleen. Kehittäminen on kiehtovaa, rakentaminen tuskaisaa, muutoksen johtaminen lähes pelottavaa. Niin usein haluttu muutos jää tekemättä.

Päivän jälkeen konsultti on kaikkensa antanut. Moni menee harrastuksiin, konsultti toipuu kuten parhaaksi näkee. Työ on todella rankkaa ja kuluttavaa. On raskasta olla erinomainen joka päivä, kantaa jatkuvan mittaroinnin taakkaa. Silti hyvät asiat voittanevat vanhat, muutenhan en sitä tekisi, vai? No totta puhuen on muutakin harkinnassa. Tuntuu että jonain päivänä kalvot, blogit ja projektit tulevat valmiiksi. Sitten on aika tehdä jotain muuta.

Mielestäni jokainen huippujohtaja ansaitsisi henkilökohtaisen valmentajan. Niinhän on urheilijoilla, kirjailijoilla ja taiteilijoilla. Jokainen tarvitsee henkilökohtaisen tuottajan. Sellaisen joka pystyy sparramaan omia ajatuksia ja kertomaan miltä tekeminen näyttää. Jokaisen kirjan lukee tuottaja, bändien levyjä kuuntelee tuottamisen ammattilainen, johtamista pitäisi sparrata huomattavasti enemmän. Olen päässyt sparraamaan johtajia kasvu- ja muutostilanteissa, haluan tehdä sitä enemmän. Se on konsultointia parhaimmillaan, alastomuutta ihmisen kanssa, yhteisten haasteiden edessä nöyrtymistä. Hienoja hetkiä, hienojen ihmisten kanssa! Kiitos.

Juttu rönsyilee, mutta tekee hyvää. Haluan parempaa ja kirjoittajalla on vahva halu rakentaa parempia yrityksiä. Ne syntyvät pelkästään ihmisten kautta. Mielestäni jokaisella tulisi olla jonkinlainen uravisio, haavekuva paremmista metsästysmaista. Vielä hienompaa olisi keskustella avoimesti uravisiosta, siitä mihin oikeasti olemme matkalla. Uskaltaisitko pysähtyä miettimään tulevaisuuttasi? Haluaisitko kirjata jotain mille voimme nauraa kymmenen vuoden kuluttua? Suosittelen, elämän parhaat hetket syntyvät pysähtymisistä, suunnitelmista ja tiukkojen paikkojen kukistamisesta. Anna enemmän tilaa mahdollisuuksille ja nujerra arki. Autat samalla sekä itseäsi että lähimmäisiäsi.

 

 

 

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lauri
2012-09-25 07:05:45

Toivon jokaiselle konsultille löytyvän palavaa rakkautta. Rakkautta johonkin ideaan niin paljon, että on riittävää rohkeutta iänikuisen neuvomisen sijasta lähteä tekemään se ja kasvattamaan sitä kohti maailmanmainetta. Ihmisen itseisarvo on tekeminen, vain sen kautta voi siis tulla onnelliseksi. Siksi toivon myös konsulteille onnellisuutta ja siis ideaa, joka saa rohkeutta irrottautua muiden unelmien auttamisesta omien unelmien toteuttamiseen. Näin saa myös paremman mahdollisuuden epäonnistua erinomaisuudessaan, eli kasvu on joka tapauksessa taattu.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-25 10:18:14

Olet oikeassa. Samaa olen itse miettinyt ja "oikeaa" etsinyt. pidän asiakassuhteet sen verran lyhyinä että voin tarvittaessa hypätä seuraavaan vaiheeseen. paljon käydään keskustelua. sopivaa ei vielä ole löytynyt. ehkäpä siksi tämä laaja "CV"

"tunne ville jo ennakkoon"

V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Suvituuli Tuukkanen
2012-09-25 05:53:06

Tartuin tuohon ensimmäiseen ajatukseesi uravisiosta. Olen myös miettinyt tuota samaa tavoitehakuisena ja uudesta innostuvana ihmisenä. En tänään voi kuvitella missä olen 20 vuoden kuluttua, mutta jonkinlaista kehityskaarta itselleen sen sijaan voi hakea. Ja tästä mielestäni enemmänkin on kysymys: ei niinkään ”eläkevirasta”, vaan siitä mihin suuntaan omaa osaamista olisi syytä kehittää tai siitä miten ulosmitata omat vahvuudet täysimääräisesti. Tai ehkäpä jopa siitä missä on se seuraava ”epämukavuusalue” johon sukeltaa uuden oppimiseksi! Monenkin kanssa olen keskustellut mentorointikulttuurista, jota Suomessa mielestäni saisi olla ehdottomasti enemmän! Ihmisiä, joiden kanssa sparrata kehitystä uralla, ammatillisesti ja elämässä, siis kehityskeskusteluja ilman arkipäivän kontekstiin liittyviä haasteita. Ymmärtääkseni myös esim. kauppiksen alumnitoiminnan kautta on mahdollisuus hakeutua itse mentoriksi tai saada sellainen – tosin tätä mahdollisuutta mielestäni mainostetaan aivan liian vähän! Erityisesti kun kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta kuin meillä, jotka konsultoinnin ja asiakasprojektien kautta tapaamme harva se päivä uusia ammattilaisia.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-09-25 10:16:16

Hieno kommentti. Kaipaan itse kovasti mentoria. olisi kiva löytää joku joka jaksais jeesailla vaikka 4 krt vuodessa...toi epämukavuus on varmasti se asian ydin. sitä kautta oppii kehittyy ja menee eteenpäin...

terkut!!!
v

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Panu Luukka
2012-09-25 21:26:51

Niinpä niin Ville. Jokainen itseään kunnioittava ihminen tarvitsee henkilökohtaisen vision, jonka yhtenä osana tulisi olla tuo uravisio. Vuonna 2010 Euroopan parhaaksi työpaikaksi valittu hollantilainen konsulttitalo &samhoud (http://www.samhoud.com/), pakottaa jokaisen työntekijän tekemään ja työstämään henkilökohtaista visiotaan. Se voi liittyä työhön, mutta aika usein myös sen ulkopuolelle.

Se mitä vessan seinästä löytyy on mielenkiintoinen kysymys, jota yksi jos toinen miettii valitettavan usein vasta siinä vaiheessa kun tulee se 40 lasiin.

Meidän pitää pysähtyä ja löytää se mikä saa meidät tikittämään. Neljässäkympissäkin meillä on edessämme vähintään se sata kvartaalia.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Rami Viitaniemi
2014-07-31 09:43:01

Wau. Kirjoitus kosketti minua ja meni todella ihon alle. Varsinkin ensimmäinen ja toinen kappale tuntui kuin ajatukseni olisivat tuossa nyt tekstinä. Ja konsultoinnistakin samaa mieltä. Kiitos Ville.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.