Kaksi päivää keskusteluja, tapaamisia ja guruja Nordic Business Forumissa. Hyvä meininki. Sokerina pohjalla Richard Branson. Päässä keskeisimpänä ajatuksena jyskyttää ajatus nollapalaverista, pysähtymisestä, olemassaolevan tutkimisesta, uuden pohtimisesta ja ennenkaikkea paremman suunnittelutyön ja toteutusten varmistamisesta.

Ennen tekemisen aloittamista, ja aina välillä tekemisen keskellä olisi syytä pitää nollapalaveri. Puhdistaa pöytä ja tutkia mitä oikein olemme tekemässä. Valmistella hyvä sessio, jossa pohditaan toimintamme tai projektimme tavoitteita, toimintaympäristöä ja niiden muutoksista kumpuavia mahdollisuuksia. Miksi epäonnistumme? Miksi emme onnistu aina tekemään priimaa? Miksi muutosta ei synny nopeammin? Olisiko yksi syy se, ettemme uskalla pitää nollapalavereita, katsoa asioita asian ulkopuolelta, rakentavasti, kriittisesti ja parempaa toteutusta janoen? Miksi liikkuvaa junaa ei voisi pysäyttää hetkeksi? Kannattaako matkalle lähteä jos määränpäästä ei ole aivan varma? Kannattaako seikkailla seikkailun vuoksi vai pitäiskö jokaisella seikkailulla olla alku, matka ja määränpää?

Aion pitää lisää nollapalavereita, aion vaatia niitä asiakkailtani. Harkitsen yritystohtoroinnin viemistä kasvu-, kilpailu- ja muotoiluklinikoiksi. Varsin hyviä kokemuksia niistä jo onkin. Joskus Tolvasen huolella valmistelema tölväisy  ja yhdessä vietetyt hetket voivat tuottaa enemmän kuin arvaammekaan. On vain haluttava parempaa, uskallettava pysähtyä ja malttaa pohtia matkan merkityksiä.

Pidetäänkö nollapalaveri? Varmistetaan että tehdään se huolella. Jokainen uusi ihme alkaa nollasta.

Pitkästä aikaa video muistuttamassa muutoksesta, mahdollisuuksista ja verkon visualisoitumisesta. Video tulee ja video tappaa. Lehtiä, televisiokanavia ja paljon muuta. Tervetuloa digitalisaatio! http://www.youtube.com/watch?v=YsUiDG9gpb0&feature=youtu.be

44727