Arvojen armoilla

21.03.2012 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Arvojen armoilla

Pääsin taannoin elämäni ensimmäiseen ”viralliseen” työpajaan arvoista. Ei niin, ettenkö olisi arvoja ollut määrittelemässä, valitsemassa tai ehdottamassa, mutta olen haistanut arvoprosesseissa aina hieman irrallisuutta, ulkokultaisuutta ja samankaltaisuutta eri yritysten välillä.

Huomasin pohtivani keskustelun aikana arvojen roolia osana koko yrityksen johtamisjärjestelmää ja tavoitteita. Miten arvot olisivat samanaikaisesti aitoja, yhteensopivia ja toimivia strategisten tavoitteiden kanssa? Olen aina suhtautunut varsin kriittisesti juuri arvojen määrittelyyn, koska ne tuppaavat olemaan jotenkin ylimääräinen asia yritysten liturgiassa, ”ja sitten tässä on nämä meidän arvot.”

Arvojen määrittäminen, kiteyttäminen ja kommunikointi on ainoastaan ja vain hyvä asia. Mitä isompi ryhmä, sitä haastavampaa on välittää yrityksen edustamaa arvopohjaa. Muistan erään loistavan presentaation monikansallisen yrityksen etiikasta ja moraalista. Arvot olivat joutaneet remonttiin yrityksen kasvaessa ja joutuessa globaalisti määrittelemään, mitä rehellisyys tarkoittaa arjen toiminnassa ja eri kulttuureissa. Esitys taisi käsitellä silloin tornadon sisällä elänyttä Nokiaa.

Työpajaa seuratessani huomasin arvokonsultin ajautuvan samaan kuin minäkin satoja kertoja. Markkinoimaan omia ajatuksiani ja ihanteita asiakkaalle. ”Tämä olisi kyllä vahva ja hieno lupaus henkilöstölle.” Toisaalta sitähän konsultointi on, kuten olen kirjoittanut. Kuka kaipaa johdon konsulttia Näkemyksen luomista asiakkaalle.

Kriittisyyteni arvojen määrittelyä kohtaan on johtunut ajattelusta, että yrityksen todelliset arvot kyllä näkyvät asiakkaalle joka tapauksessa arjen toiminnassa. Presentaatiot, materiaalit, kohtaamiset, reklamaatioden hoito, ja kommunikaatio kaikki viestivät yrityksen todellisia arvoja. Pelkät arvojen kirjaamiset eivät vie yritystä eteenpäin. Jos jotain halutaan saada tapahtumaan on syytä varmistaa että kyseinen asia näkyy jokaikisessä yrityksen materiaalissa ja toimintamallissa. Hieman kärjistettynä.

Pohdin onko pelkkien arvojen määrittely enää tätä päivää? Onhan se tietysti hyvä alku, mutta kehittyneemmät yritykset voisivat puhua yrityskulttuurista, sen kehittämisestä ja huoltamisesta. Mieleeni tulee jälleen Jack. Yrityskulttuurin johtaminen Ehkäpä parhaiten BestPlaceToWork -hankkeessa menestyvät yritykset ovat osaltaan Suomen ”Burtoneita.” Niissä on ”avokeittiökulttuuri” pitkällä, asiat kunnossa sisäisesti ja ulkoisesti. Yrityksessä kannetaan vastuuta tulevaisuudesta, asiakkaasta, asiakkaan tulevaisuudesta, työntekijöistä ja koko yrityksestä. Se mikä on totta, on totta joka paikassa ja tilanteessa.

Kuinka paljon arvojen määrittymisessä on kysymys yrityksen markkinoinnin onnistumisesta? Hyvä brändi vetää puoleensa parhaita tekijöitä, parhaat tekijät luovat menestystä ja menestys tuo uusia asiakkaita. Matkalla on kyllä syytä painaa t-paitoja ja puhua arvoista, ne ovat positiivista energiaa menestystarinan rakentamiseen. Yrityksen arvot ja arvo kohtaavat päivänä jolloin joku ulkopuolinen haluaa omistaa yrityksen vielä nykyomistajiakin enemmän. Hyvä työ saa silloin palkkansa. Arvotyön hedelmät siirtyvät seuraaville.

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Minna Karhu
2012-03-21 16:36:45

Ville, hyvä että otit arvot keskustelun alle. Ne ovat mahtava (itsensäkin) johtamisväline. Johtajan tärkeimpiä tehtäviä on tehdä päätöksiä ja valintoja. Kalleimpia ovat päätökset joita jahkataan liian kauan tai joita ei tehdä ollenkaan. Niissä päivittäisissä valinnan tilanteissa arvot antavat yhden tehokkaan työkalun päätösten tekemiseen.
Yritysten arvoihin tulee aina sisältyä myös ripaus kunnianhimoa, emmehän ihmisinäkään ole täydellisiä julistamiemme arvojen toteutamisessa. Teemme harharetkiä, saatamme eksyä arvopolultamme kauaskin. Mutta jos olemme uskollisia arvoillemme löytyy reitti takaisin oikealle tielle helpommin. Liikaa etunojaa ei saa olla, turha on t-paitoihin painaa valheita. Valehtelusta jää kiinni, ja kuuluukin jäädä. (Yritys)kulttuuri rakentuu arvojen päälle. Ilman niitä puuttuu kivijalka. Minä uskon arvojen esiin nostamisen tärkeyteen ja toivoisin kaikilta yrityksiltä että ne myös kommunikoitaisiin sisäisesti ja ulkoisesti selkeästi, konkreettisesti ja rehellisesti. Rohkeimmat voisivat myös kertoa avoimesti miltä osin etunojaa on otettu. Yrityksen arvot määrittelevät omalta osaltaan yrityksen tulevaisuuden (markkina)arvon.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-03-21 17:04:31

Upeaa ajattelua. pidän erityisesti tuosta "yksilön" itsejohtamisesta, mieleen johtuu moraali, eettiset kysymykset jne. ylipäätään työntekijän yrittäjän ja yritysten arvopohja...

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Minna Karhu
2012-04-11 07:51:33

Miksiköhän näistä arvoista puhuminen ei sytytä jengiä? Onko tämä ajan kuva? Onko ne niin itsestäänselviä vai niin kateissa vai mitä? Kuitenkin minua kutkuttaa ajatus ja kovasti toivon, että terveet ja kestävät arvot, etiikka ja moraali olisivat ajattelevien yksilöiden, kuluttajien ja organisaatioiden vakuutus tulevaisuuden menestyksen takaamiseksi. Ja että ne yritykset menestyvät 2030, jotka tämän kaiken tajuavat.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.