Paljonko saamattomuus maksaa?

16.03.2012 | Kasvu | Ville Tolvanen

Paljonko saamattomuus maksaa?

Mikkelissä oli kiva opiskella. Helsinkin Kauppakorkeakoulun kansainvälisellä kampuksella oli pieni ja innokas joukko kansainvälisyyteen tähtääviä opiskelijoita. Juhlinnan ja opiskelun suhde oli kutakuinkin samankaltainen kuin poikaporukalla toteutetulla hiihtoretkellä. Jotakin jäi kuitenkin mieleen. Vaihtoehtoiskustannuksen käsite erityisesti. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaihtoehtoiskustannus

Kuinka paljon saamattomuus tulee maksamaan? Onko sillä edes vaihtoehtoiskustannusta? Mielestäni on. Minua on aina häirinnyt asiakkaiden tapa pohtia mitä saatiin tehtyä eikä häiriintyvän siitä, mitä on tekemättä. Ehkä vasarakauppias näkee vain nauloja? Minä siis. Täytyy pohtia. Mennä itse syvemmälle.

Meillä Suomessa aina juhannus tai joulu painaa päälle. Nousukaudella ei ehditä kehittää ja taantumassa ei jakseta mitään tehdä. Koskaan ei ole aikaa laittaa perusasioita kuntoon. Koskaan ei päästä toiminnan tasokorotuksiin. Ainakin tuntuu siltä.

Olen tavannut asiakkaita jotka hymyillen toteavat ettei ole tarvinnut osata markkinointia. Pohdin minkä rikoksen johto tekee omistajilleen? Paljonko rahaa jää saamatta? Paljonko tulosta tekemättä? Mitä jos huonot ajat iskevät eikä ole millä puolustaa markkinaosuutta? Moniko jää saamattomuuden takia työttömäksi? Eikö johtotason ihmisen tulisi ymmärtää kulun ja investoinnin välinen hiuksenhieno ero?

Joskus ehdotin asiakkaalle että maksakaa satatonnia vuodessa niin tehdään teille maailman parasta markkinointia. Ei kelvannyt. Kyseisissä yhtiöissä ei sen jälkeen ole tapahtunut mitään muuta kuin vuosikertomusten kuvamuokkausten kilpavarustelua. Tuotteistus, sisällöt, kampanjointi seisovat. Pelkät teipit viestivät.

Viisi vuotta sitten olin varma että kannattaa ottaa verkko haltuun. Globaalisti. Marginaalisilla kuluilla toiminnnan saisi digitalisoitua ja globaalille markkinoinnille tehokkaan alustan. Ei kelvannut. Piti nähdä että joku muukin tekee. Miksi aina pitää olla perässähiihtäjä? Eikö olisi hienoa joskus tehdä oikeita asioita ensimmäisenä? Mitä väliä jos ei onnistu jos vaihtoehtona on saamattomuuden järkyttävät vaihtoehtoiskustannukset? Jos nyt aloittaa niin kuinka kauan kestää saneerata hometalo edelläkävijäksi?

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Minna Karhu
2012-03-16 13:48:49

Ville, tätä lukiessa pyörii taas mielessä aikalaisistamme suurimman keksijän Steve Jobsin ideologia. Mm. se että hän viittasi kintaalla markkinatutkimukselle: "miksi asiakkailta pitäisi kysyä, kun he eivät tiedä tätä (=uutuustuotetta) haluta ennen kuin me näytämme sen heille". Mies panosti markkinointiin. Teki monta asiaa ensimmäisenä. Tulokset ja hänen jättämänsä "perintö" puhuvat puolestaan http://www.taloussanomat.fi/porssi/2012/03/01/applen-markkina-arvo-ylitti-maagisen-rajan---suurempi-kuin-ruotsin-talous/201224286/170. Mutta täytyy tietysti tietää mitä on tekemässä. Jobs ei tinkinyt laadusta, hieroi sitä suorastaan liikaa jos mahdollista, ja panosti hullun lailla asiakkaan käyttäjäkokemukseen.

Toivoisin kanssasi Suomeen lisää samanlaista uskallusta tehdä eikä jättää tekemättä. Panostusta vaikka siihen markkinointiin (erit. digimarkkinointiin), uskaltautumista ulos vanhasta (joskus siis myös siitä edellisen vuoden budjetista!).

Ettei kuva Suomesta olisi ihan synkkä, kun viikonloppukin on aluillaan: Vihaiset linnut sentään viilettää... http://yle.fi/uutiset/viihde/2012/03/vihaiset_linnut_valloittavat_nyt_avaruutta_nasan_avulla_3323333.html. Tässä on jo nähtävissä lupaavaa tekemistä ja ennakkoluulottomuutta!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-03-16 19:58:24

Hyvä Minna. Innostavaa luettavaa ja löytääppä vielä yhteisöjä jotka aidosti olisivat yhtä innostuneita, pelkäämättömiä ja valmiita laittamaan itsensä peliin. Epäonnistumisenkin uhalla. Mutta toivottavasti yhteiset ajatuksemmekin vievät jonkin muun hanketta eteenpäin. Kuullostaa siltä että olet palailemassa työelämään, ehkäpä jotain pientä ja kiinnostavaa Turkkuses? V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Queen
2012-03-21 18:41:15

Kiitos ville hyvä aihe - siis amen ajatuksillesi. Pakko myöntää, että olen kyllästynyt strategiamessuusi eli saisiko toivoa taukoa:))

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-03-22 22:28:42

Kiitos. vihdoinkin. olen odottanut hetkeä jolloin joku sanoo sen ääneen. vaikene. mutta suurin osa menee kuitenkin ohi. "internetin epätodellisuus." kiitos Queen. olet aina oikeassa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.