Mikä blogi se on, joka ei sulkeutumisensa jälkeen kerro vielä kerran mitä sitten tapahtui?

Eletään kesää 2017. Olen uuden aikakauden alussa. Tuntuu siltä, että elämä etenee noin viiden vuoden sykleissä. Tai kolmen. Ehkä seitsemän.

Keväällä 2011 olin kovin turhautunut itseeni, elämääni, uraani ja ilmapiiriin Suomessa. Syntyi tämä blogi. 2012 lukijamäärä kasvoi niin kovaksi, että syntyi ajatus isommasta yhteisöstä verkossa. 2013 syksyllä syntyi Digitalist. Toimintaa ajoi uteliaisuus, rakentaa isompaa yhteisöä verkossa ja ennen kaikkea saada jotain oikeaa aikaiseksi.

Olen nyt 45-vuotias. Kaiken järjen mukaan urani parhaat työvuodet pitäisi olla edessäpäin. Olen uuden aikakauden alussa. Ankaran synnytystuskan ja pohdinnan jälkeen löysin kumppanin, joka avaa Digitalistille tietä kansainvälistymiseen ja yrityksen rakentaa aidosti kansainvälinen yhteisöllinen yritys. Se on aina ollut haaveissani. Haaveista pitäisi tehdä totta.

Jää nähtäväksi missä olemme viiden vuoden kuluttua. Siksi tämäkin merkkipaalu on syytä dokumentoida päiväkirjaan verkossa. Kaipaan kovasti jo näitä hetkiä yhdessä ja erikseen. Nyt ajatukset ovat seuraavassa viidessä vuodessa ja tunnen rimakammoa edessä olevasta valtavasta työmäärästä. Tavoitteena ei ole tehdä suurta ja ihmeellistä, vaan mahdollisimman hyvää, parempaa kuin ennen ja fiksummin. Toivottavasti vähän vähemmällä rasituksella.

Uusi aika tulee tarpeeseen. Viimeinen viisi vuotta on ollut menestyksellisiä, mutta myös valtavan raskasta aikaa. Lopulta umpihangen paino ja yksintekeminen verkostonkin kautta muuttui taakaksi. Kaipasin osaksi isompaa orkesteria ja sinfonian luoman harmonian mahdollisuuksia. Katsotaan, miten se luonnistuu. Ainakin tulee olemaan työtä ja haasteita täynnä.

Ajattelen palaavani viiden vuoden kuluttua muotoilemaan parempia yrityksiä verkostossa, hallituksissa ja toivottavasti pienimuotoisena sijoittajana. Yrittäjän henki elää vahvasti, enkä näe asiassa suurta eroa, vaikka yritänkin nyt työntekijänä osana Digitalistia. Yhtiöön tekemäni sijoitukset takaavat, että suunta on selvä, mikäli meinaan työlleni saada arvoa ja arvostusta. Kaverini auttoi muistuttamalla, että tehtäväni ei todellakaan ole käydä töissä, vaan kasvattaa yrityksen arvoa. Amen.

Saa nähdä pysyykö Suomen Digitalist Network kehityksessä mukana, vai kuihtuuko se pois aikansa lapsena. Ainakin alkuperäinen missio on tehty ja on korkea aika uudistua. Nyt näyttää siltä, että Suomessa olisi hyvää tilaa johtamista, teknologiaa, tietoa ja asiakaskokemusta kehittävälle verkostolle. Ainakin minä haluaisin työn transformaation johtamisen parissa jatkuvan. Katsotaan uskovatko asiaan muut asiantuntijat ja yritykset. Lopultahan kaikki on asioiden ja palveluiden käyttäjistä kiinni.

Olen työssäni ja arjessani tyytyväisempi kuin pitkään aikaan. Edessä on matka tuntemattomaan, joka ottaa aikaa, yritystä ja käy taatusti hermojen päälle. Rauhallisin mielin kohti teitä tuntemattomia. Ainakin hyvät harjoitukset takana ja upea ryhmä ammattilaisia apuna. Toivotaan tien tarjoavan ainakin yhtä paljon uutta ja ihmeteltävää kuin tämä taakse jäänyt taival teki.

Tämän blogin avaaminen ja raivo luoda jotain uutta mullistivat työelämäni.

Ehkä se suurin opetus sittenkin on aloittamisen tärkeys. On aloitettava itselleen jotain ja muistettava muita matkalla. Omasta polusta on pidettävä kiinni tuulesta ja taisteluista huolimatta. Jälleen kerran on muistettava matkan merkitys. Aidosti se arki on matkan ainoa määränpää.