Utopia

07.01.2017 | Kasvu | Ville Tolvanen

Utopia

Ensimmäinen kirjoitukseni keväällä 2011 epäili kenenkään kiinnostusta lukea yhtäkään blogia. Se oli hyvä esimerkki ajatuksesta, joka oli täysin pielessä.

Nyt 416 530 eri käyttäjää, 762 000 istuntoa ja 1,4 miljoonaa sivulatausta myöhemmin tiedän paremmin.

Uskomattomia lukuja. Viime vuosina noin satatuhatta eri kävijää vuosittain – iso lukuja päiväkirjalle, joka käsittelee liike-elämää ja henkilökohtaista kasvua.

En koskaan uskonut jaksavani ajatella ja löytää uusia näkökulmia tuhanteen kirjoitukseen. Jotenkin siitä kuitenkin muodostui utopistinen haamuraja. Onko määrällä mitään merkitystä? No ei missään tapauksessa. Onko syntyneellä materiaalilla suurempaa arvoa kuin henkilökohtainen päiväkirja verkossa ja muiden ihmisten innostaminen? Tuskin. Hieno retki ja harrastus maailman peilaaminen ja ajatusten kanavointi on ollut. Itselleni äärimmäisen rakas.

Viimeiset viisi vuotta sisältävät huikeita hetkiä ja kohtaamisia eri ihmisten kanssa. Työelämäni on mullistunut, olen kohdannut tuhansia ja tutustunut satoihin uusiin ihmisiin.

Kiitos kaikille osallistuneille, jakaneille ja aiheita kommentoineille!

Päivän Tolvanen ei todellakaan syntynyt yksin. Luovan ja teknisen tiimin lisäksi mukana on ollut kymmeniä loistavia vieraskirjoittajia, jotka yhä edelleen kantavat suosituimpien artikkeleiden valtikkaa. Hienoja tyyppejä ja mahtavaa vaikuttamista! Jakaminen on….

Mitä nyt ja seuraavaksi? On uusiutumisen ja uudistumisen aika. Varmaan energiaa ja ajatuksia on syytä kanavoida jonnekin jatkossakin – etsin aktiivisesti sopivia keinoja vaikuttaa. Laita vinkki, jos keksit kanavia, joissa ajatuksillani voisi olla arvoa!

Olen aina sanonut, että palaute hyvässä ja pahassa on kirjoittajan kerosiiniä. Kiitos siis sinulle ja sadoille tuhansille suomalaisille, jotka olette vaivautuneet huomaamaan raapustukseni. Kiitos myös tuhansista kommenteista ja vastustuksesta. Ilman vastustajia en koskaan olisi päässyt tähän.

Nähdään verkossa ja lihassa. Olkoon voimani kanssasi. Vaikutetaan verkossa jatkossakin!

En osaa sanoa kuin kiitos.

Olkoon se kiitollisuuden osoituksista kirkkahin.

V

 

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Kati Saario
2017-01-07 20:48:29

Toisessa blogikirjoituksessa puhut edelläkävijyydestä, sitähän sinäkin olet, edelläkävijä! Kiitos Ville ajatuksistasi, josta olen voinut oppia vuosien varrella!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.