Onko työelämän ainoa visio sen päättyminen?

17.09.2013 | Yrittäminen | Ville Tolvanen

Onko työelämän ainoa visio sen päättyminen?

Kävin kiinnostavan keskustelun suomalaisen työelämän visiosta. Eräs toimitusjohtaja ihmetteli ääneen, miksi Suomessa pohditaan meinaako, haluaako tai jaksavatko yli viisikymppiset jatkaa työelämässä. Hän ihmetteli miksi kaikki muut ajattelevat hänen puolestaan uran jatkumista kun hän koki olevansa vasta hommiensa alussa.

Se tuntuu todelta. Moni varmasti ajattelee, että parasta olisi kun mitään ei tarvitsisi tehdä. Pääsisi helpommalla kun ei tarvitsisi yrittää joka päivä. Pitääkö sun mennä töihin? Hassu kysymys. Eikö näinä aikoina pääsetkö tänäänkin tekemään työtä olisi parempi?

Muotoillaan työstä kiinnostavampaa. Ajatellaan ihmisen kehittävän itseään ja tuottavan läpi elämän. Millaista työtä sinä haluaisit tehdä kuolemaasi asti? Jos saisit itse muotoilla ammattisi, arkesi ja työpäiväsi, millainen se olisi?

Jäin pohtimaan asiaa. Oman unelmani ja arkeni ero on merkittävä, mutta muotoiltavissa. Minulla on viharakkaus-suhde työhöni. Inhoan sen sirpaleisuutta ja asiakkaiden pomputtelua, mutta rakastan suunnittelua, kehittämistä ja monenkirjavia ihmisiä. Vaikeinta kehittämistyön tekemisessä on työn löytäminen. Kaiken maailman konsultteja on liikaa ja tarjontaa paljon kysyntää enemmän. Asiakkaan on lähes mahdotonta arvioida kenen ehdotuksiin kannattaa tarttua.

Muotoile oma unelmasi. Kerro kaverille mitä olisit valmis tekemään kuolemaasi asti. Pohdi sitten, miten unelmasi olisi tehtävissä. Voisitko vähentää elämäsi kuluja saadaksesi toteuttaa itseäsi?  Mistä sinun pitäisi luopua unelmasi saavuttaaksesi? Tai mitä tarvitsisit unelmasi toteutumiseen? Mieti sitten hetki olisiko ajatuksesi ihan toteutettavissa. Kirjoita unelmasi paperille tai kerro siitä ohikulkijalle. Ryhdy toteuttamaan haaveitasi.

Minulla on intuitiivinen arvaus. Uskon, että Suomen parhaat yrittäjät ovat toistaiseksi vielä töissä yrityksissä. Suomalaiset yritykset ovat täynnä osaajia, joilla on hyviä ideoita yrityksistä, osaamista, mutta ei vielä rohkeutta ja oikeanlaista ympäristöä yrittää. Rakennamme Digitalist Networkin osaksi levy-yhtiön uusille yrityksille. Ajatus on siis tarjota ”artistille” lähes kaikki mitä menestyvän yrityksen pyörittämiseen tarvitaan. Tukea strategian valitsemiseen, liikeideaan, brändäykseen, toimintaan ja rahoitukseen. Digitalistissa uudet ja vanhat yrittäjät tukevat toisiaan.

Jotain yhteiskunnassamme on vialla niin kauan kuin ajattelemme työtä pakkopullana, jonka ainoa visio on sen päättyminen. Tilastojen mukaan lottovoittajatkin jatkavat työelämässä, mutta monet varmasti haaveilevat voitosta juuri pakollisen työn tekemisen lopettamiseksi. Työelämä ei ole yhteiskunnan asia, vaan miljoonien osaajien yhteenliittymä. Muutos lähtee yksilöstä eikä syteemistä. Systeemi taipuu kunhan yksilöt sitä muotoilevat. Lisää vastuuta työntekijälle ja joustavuutta työelämään. Tehdään työurasta teos eikä kärsimystä viikonloppujen ja lomien välissä.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

piirimyyja
2013-09-17 07:37:34

Työ pitäisi uudelleenmuotoilla. Työn pitäisi joustaa 50-ikävuoden jälkeen siten että olisi mahdollisuus vähentää työtä asteittain halujensa ja kykyjensä mukaan. Työtä voitaisiin jakaa nuorempien kesken ja siirtää osaamistaan heille ja vähentämällä työtaakkaansa, voisi kiinnostus ja kyky tehdä työtä jatkua Hallituksen kaavailemille uusille eläkenumeroille asti ja sen ylikin, mutta siten että siinä on joku mielenkiintoinen porkkana. Kun työ ei ole pakkopullaa, jota on jo 40v tehnyt, vaan mielenkiintoista vaikuttamista ja itsensä kehittämistä, sitä jaksaa tehdä, kunhan siinä olisi iän lisääntyessä lisääntyvää joustoa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Pekka Tuominen
2013-09-17 08:19:56

Itsekin mietin monesti niitä ihmisiä, jotka käyttävät termiä "sitten eläkkeellä teen sitä tätä tota". Samat ihmiset monesti haikailevat viikonloppua alkavaksi viimeistään jo tiistaina. Aika paljon jää elämättä ja kokematta, jos miettii koko ajan tulevaisuutta, oli yrittäjä tai palkoollinen. Toivottavasti ihmiset pyrkisivät löytämään työtä, joka antaisi täyttymystä elämään. Töissähän vietetään päivästä todella pitkä aika. Do What You Love!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Teemu Vesala
2013-09-17 08:34:07

Aloin miettimään, mikä saa minut motivoitumaan ja innostumaan työstä. Ja voisinpa sanoa: Se on päämäärä. Minulla on unelma, jonka haluan tavoittaa. Se vaatii työtä. Rakastan kaikenlisäksi sitä työtä. Ja unelmani liittyy omaan työhöni. Olen sen takia valmis laittamaan enemmän sen eteen, että saavutan sen, minkä haluan. Ja menen mieielläni töihin. Onhan tässä ikäviäkin puolia, mutta ne ovat pientä verrattuna siihen, mitä haluan. Ja ei - se ei ole "eläkeläinen", vaan aktiivinen alani toimija, jota olen jo, mutta haluan olla vieläkin enemmän.

Tärkeintä tässä lienee se, että olen löytänyt työn, josta pidän. Rakastan siis työtäni.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ari Kangas
2013-09-17 08:38:11

Riippuu varmastikin aika pitkälti keneltä kysytään. Aina voi hehkuttaa että pitäisi tehdä sitä mitä rakastaa ja löytää työstä uutta sisältöä ja olla sitä ja tätä ja tuota. Unohdetaanko silloin ihan kokonaan kaikki siivoojat, varastotyöläiset ja muut arkisen työn raatajat. En ole kovin pitkälti näillä aloilla vieraillut mutta ei siellä suuria intohimoja omaa työtä kohtaan tuntunut kukaan tuntevan. Työ oli asia joka tehtiin että saadaan ruoka pöytään ja siihen uhrattiin niin vähän kuin on mahdollista jotta päästiin mahdollisimman pikaisesti taas töistä pois Elämään.

Maailma on täynnä ihmisiä joille työ ei ole Paikka Jossa Toteuttaa Itseään vaan ihan vaan välttämätön paha joka on hoidettava pois alta että saa pöperöä pöytään. Ei myöskään ole realistista kuvitella että kaikki voisivat vaihtaa unelmiensa työhön, maailma pysähtyisi aika nopeasti.

Pakko myöntää, että itsekin jättäisin aika nopeasti työt tekemättä ja tekisin sitä mitä rakastan jos rahatilanne antaisi myöten. En myöskään tekisi rakastamaani asiaa työkseni koska fysiikkani ei sitä kestäisi, etenkään enää tässä vaiheessa elämää. Aikansa kutakin. Nyt näpertelen töissä sen mitä jaksan ja siirryn sen jälkeen sitten harrastamaan sen verran kun kukkaro ja aika antaa myöten. ;)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Christina Chrisse Lundell
2013-09-17 12:09:14

Juuri tuosta "50-ikävuoden jälkeen mahdollisuus asteittain vähenemisestä" olen huolissani. Viime aikoina on ollut havaittavissa aika karkeaakin ikärasismia, joka kohdistuu jo hieman päälle 50:siin. Tämä on omituinen trendi jo siitä syystä että varmasti hyvin monet toimijat ovat hieman päälle viisikymppisinä kehittäneet taitonsa sekä työntekijöinä että kolleegoina huippuhyvään vireeseen. Siihen kun yhdistää työelämännälkää, jota useimmilla vielä on runsaasti jäljellä saadaan erinomainen yhdistelmä. Kun yleinen keskustelu pyörii sen ympärillä miten saataisiin ennenaikaisesti väsähtäneet viisikymppiset ylimääräisillä porkkanoilla innostumaan, niin meillä on negatiivinen spiraali joka toteuttaa itseään. Kohta viisikymppiset+ ovat ihan oikeasti out. Siinä menee lapset pesuvesien mukana ja vähän muutakin. Päälle viisikymppisissä on lähtökohtaisesti runsaasti virtaa ja työvuosia jäljellä. Huonolla johtamisella voidaan pilata kenen tahansa työmotivaatio, myös nuorempien. Ehkä kokeneempi tunnistaa paremmin huonoa johtamista ja osaa haastaa ja peräänkuuluttaa tasokkuutta. Mene ja tiedä josko tässä olisi se todellinen syy 50+ dissaamiseen?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Timo
2013-09-17 20:43:36

Joo, kyllä viiskymppiset ovat liian vanhoja työelämään. Opit ovat 80-luvulta ja kokemukset ihan eri maailmasta kuin missä nykyään eletään. Kannattaa todella nyt levähtää ja onnitella itseään emeritustyöstä. Suomi nousee muitten työllä, sitten, taas.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

pjsipola
2013-09-22 14:34:08

Timo, kommenttisi on kyllä aika mustavalkoinen koska on aloja, joilla on pakko kehittää itseänsä että pystyy tekemään työnsä ajan vaatimalla tavalla. Tottakai kaikki on lopulta itsestään kiinni mutta silti.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Virpi N.
2013-09-25 21:31:40

Ikä yksinään selittää huonosti ihmisen toimintaa ja käyttäytymistä. Kaikki minkä tahansa ikäiset eivät ole SAMANLAISIA. Työmarkkinakelpoisuus riippuu osaamisen jatkuvasta päivittämisestä ja kehittämisestä. Lisäksi motivaatio ja mahdollisuus keskittyä työhön on esteettömämpi kuin koskaan. Aikuisten oikeesti ei ole enää pikkulasten korvatulehduskierteitä eikä hoppua noutamaan pilttejä päiväkodista yms.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jari Sutinen
2013-09-18 19:23:30

Ja sitten ne vielä osaavat työnsä, tekevät kaiken vain yhden kerran ja tarvittaessa nopeasti. Lähtevät sitten ajoissa kotiin ja viettävät illat muualla kuin töissä. Samaan aikaan nuoret opettelevat teletappi-menetelmällä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Petteri Sortes
2013-09-18 21:14:34

Tuo on kyllä ongelma, jos numero 50 koetaan ongelmaksi. Ei elämä siihen pääty. Tee elämäsi mielenkiintoiseksi. Laajenna osaamistasi; etenkin niiltä alueilta, jotka luistavat kuin itsestään. Opiskele koko elämäsi, se pitää ajattelun kunnossa. Ole utelias. Kyllä yliopistossa kehtaa olla luennolla ja seminaarissa 50 vuotiaanakin. En ole itse sitä kokenut ongelmaksi, oikeastaan se on harvinaisen virkistävää. Ota riskejä. Vierivä kivihän ei sammaloidu. Muuten, miksei joku kauppaketju alkaisi julkaisemaan levyjä ja myymään niitä ketjunsa myymälöissä? USA:ssa WALMART julkaisee omalla merkillään mm levyjä.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Jari Sutinen
2013-09-19 08:00:01

Kenen ongelma tuo numero 50 oikein on? Ei ainakaan niiden jotka ovat sen jo saavuttaneet. Nuoret sitä lukua pelkäävät. Se on itse asiassa ihan hieno luku. Samalla huomaa tulleensa sellaiseksi mitä nuorena vihasi.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

pjsipola
2013-09-22 14:37:43

En tiedä mikä tämä maaginen "50" on koska monet vaihtavat uraa vielä 60 vuoden iässä kuten itse olen tehnyt. Ainoa vaikeus on se että uran vaihtaminen tässä vaiheessa on raskasta ja sitä miettii kuinka kauan jaksaa painaa. Aika näyttää mutta ei ole tullut aika pitkäksi.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.