Meillä menee todella hyvin

Kiitos. Liikuttavan hyvä kiteytys siitä, miten hyvää tarkoittava, idealistinen hyvinvointivaltio kasvatti meistä laiskoja, ahneita ja kaikkimullehetinyt-kansalaisia. Ihmisiä, jotka eivät tiedä miltä pelko ja sen voittaminen tuntuu. Ihmisiä, jotka voivat aina luottaa jokumuun hoitavan asiat. Ihmisiä, jotka vetäytyvät organisaatioiden nimen taa, eivätkä kanna vastuuta työstään.
Olen väsynyt ja kyllästynyt tuollaisiin ihmisiin. Onneksi Suomessa on todella paljon yritteliäitä vastuunkantajiakin. Sillä minä edelleen uskon, toivon ja rakastan: Että me selviämme. Että joudumme tekemään sen yhdessä. Tätä maata, joka antoi koulutuksen, amalgaamipaikat ja uimataidon.

Olet Ville asian ytimessä. Think big act small-lause toimii meilläkin. Pitää katsoa minne maailma on menossa ja yksi ihminen ja yksi ajatus kerrallaan viedä sitä eteenpäin, juuri kuten sanoit yksi työpaikka kerrallaan.
Jos poliitikot kaiken sonnanjauhamisen keskittyisivät siihen, että miten saadaan jokaiseen suomalaiseen 1-2 hlön yritykseen yksi työntekijä lisää tai miten voidaan tukea ihmisiä löytämään ja aloittamaan oma pikku yritys, väitän että huolemme olisivat paljon pienempiä ja menestystarinat olisivat vain kirjoitusta vailla.

Kiitos! Minusta nyt on tähtäin kohdallaan :) Innostuin niin että tää tulee varmaan tuplana.

Itse mietin aina uudelleen ja uudelleen miten ylittää se seinä johon jatkuvasti törmää "ei kannata"-kirosanan yhteydessä. En viitsi kiroilla, mutta puhun yksittäisten ihmistenkin "ei kannata" takapuolensa suojelusta. Se menee jopa yritysten kompromissijohtamisen edelle. Tekijää estetään tekemästä, koska siitä ei ole jonkun toisen takapuolelle hyötyä. Passivoidutaan, lamaannutaan, koska mikä tahansa muutos voi olla itselleen haitaksi. Kiroillaan näin ollen lisää; "ei kuulu mulle". Pahimmillaan tämä ilmenee jopa luottamuspulaksi ja epäilyksenä miksi joku muu tekee aktiivisesti, mitä se haluaa hyötyä tästä. Melkoinen asenne"vamma" ylitettäväksi ja kierrettäväksi. Aito kehittäminen pitää näin ollen tehdä ensin salaa täysin valmiiksi? Tai verkostoitua muiden aitojen tekijöiden kanssa ja unohtaa ne passivoituneet. Mutta! Kuka ja mikä haastaa passivoituneet omasta kuorestaan ulos, luottamaan, näkemään, ettei kaikesta tarvitse olla hyötyä itselleen. Ei ainakaan suoranaisesti. Että hyötyä voidaan aikaansaada laajemmallekin joukolle? Minäminäminä -yhteiskunnan kirouksia, ja kirosanoja.

Mitä jos on jo yrittänyt, mitä jos on jo nyt sosiaaliturvan ulkopuolella, merkitty...Mitä jos on juuri oppinut sanomaan myös ei, kyselemään, että mitä mä tästä saan, vaatimaan, että joskus saisi lomaakin. Opiskeluaikana tein töitä isäni yrityksessä ja vapaaehtoishommissa, ajatellen että näistä suhteista ja kontakteista sitten myöhemmin on hyötyä. Pistin firman pystyy, ala oli jo parin vuoden päästä muutoksessa. Muokkasimme liikeideaa tarpeita vastaavaksi pariinkin otteeseen. Lopulta mikään ei auttanut. Töitä ja lisäarvoja olisi pitänyt tuottaa entistä pienemmällä korvauksella entistä enemmän. Joka vuosi tilanne kurjistui.

Lopulta jouduin palaamaan palkkatöihin, pätkää pätkän perään - lomia ei kertynyt, vaan lomarahoilla piti elää pätkien väliset työttömät jaksot. Voimat ehtyivät - vasta fyysisen terveyden romahdettua aloin nähdä ympärilleni. Tosiaankin mukana on "ei kannata" -mantraa hokevat laiskurit, jotka tekevät samoja hommia vakitöissä, pitkillä lomilla, kahvitunneilla lusmuten. Totesin, että miksi minä juoksen, kun eivät muutkaan. Miksi minulla ei ole lomia...EI KANNATA...miksi enää välittäisin. Olen kohta nelikymppinen ja juossut ohi perheen perustamisesta, volvosta ja omakotitalosta, yrittäen olla se luova, muokkautuva yrittäjä. Ei siinä kuin muokkaa itsensä ulos elämästä. Mitäs nyt? Pitäisikö aloittaa koko rumba alusta, ei kiitos.

Katriina, taito sanoa ei ja kysyä oikeassa paikassa "mitä mä tästä saan" on ihan varmasti asioita joita ns. "menestyjät" tekevät. Toivottavasit tämä positiivinen pöhinä ja tulevaisuudenusko, mitkä ovat siis mitä suurimmissa määrin hyviä asioita, ei saa ketään ajattelemaan, että tulevaisuus on vain jees-miesten. Että osaa sanoa oikeassa paikassa ei ja osaa myös lopettaa oikeaan aikaan on ehdottomasti yksi osa "voittajan strategiaa". Jos haluaa, että homma etenee, ihan varmasti täytyy välillä miettiä, että mikä todennäköisemmin kannattaa ja mikä ei – lopettaa epäolennaisuudet, kysyä "mitä mä tästä saan", arvioida uhat ja mahdollisuudet ja oppia suuntaamaan energia oikeisiin asioihin. Mutta koskaan ei kannata katkeroitua ja lopettaa niiden toimivien juttujen etsimistä.

P.s Kannattaa lukea Seth Godinin maino kirja "The Dip". Se on omistettu "lopettamiselle osana voittajan strategiaa".

Aivan mahtava kirjoitus Ville, kiitos!

Itse pelkään kovasti maamme tulevaisuuden puolesta ja koen sinun laillasi meidän polkevan paikoillaan. Meillä on paljon hyvää ja toimivaa, mutta runsain mitoin myös juuri mainitsemiasi itsekkyyttä, laiskuutta ja niihin kytkeytyen välinpitämättömyyttä. Yleisesti ottaen Suomessa taistellaan kaikkea uudistusta vastaan ja tekemisen sijaan keskitytään hankaloittamaan kaikkea, mikä poikkeaa totutusta. Passiivisuus tekee ihmisistä pelokkaita, muiden kateus ja epäonnistumista seuraava leimaantuminen vie halut yrittää niiltä, jotka ovat kahden vaiheilla. Vapaaehtoistyö ja talkoot houkuttelevat enää vain niitä, jotka ovat mukana jo monessa muussakin ja nämäkin ihmiset alkavat pikkuhiljaa uupua, rivit vähetä. Sosiaalijärjestelmämme on suosiollisempi niille, jotka eivät tee mitään, kuin niille jotka haluavat kokeilla siipiään. Monesta vain suuri on kaunista ja jotain "ollakseen" on oltava trendikäs ja paljon esillä. Plääh.

Voimia kaikille teille, jotka jaksatte olla muutoksen airueina ja omalla esimerkillänne luotsata maattamme ja toimintakulttuuriamme joustavampaan, yhteisöllisempään, mieleltään avarampaan suuntaan. Olen mukana talkoissa. Ja kyllä. Olen ylpeä jokaisesta, jonka saan oman toimintani kautta aktivoitumaan - olipa sitten kyse työstä tai yhdistystoiminnasta, naapuriavusta, ihan vain omasta tekemisestä. Olen ylpeä kaikista, jotka onnistuvat viemään meitä suurin askelein kohti uudistumista.

Hyvää tekstiä! Mitä tulee rakenteiden jäykkyyksiin ja byrokraattien itsellelleen rakentamiin bunkkereihin oli mielestäni vanhemman tuttavani kysymys minulle yksi päivä osuva. Asun n. 10K asukkaan pikkukaupungissa ja hän heitti ilmoille ajatuksen siitä että jos kaupunkimme hallinto mahtui vanhaan "Kunnan taloon" 1979 jossa istui n. 20 henkeä (silloin asukkaita oli noin 12K) kun nyt uudessa "kaupungin talossa" häärä yli 100 henkeä niin onko asiat oikeasti muuttuneet niin paljon? Onko virkamiestin moninkertaistuminen tuonut mukanaan niin paljon parempaa? Toimintatapojen muutos ja kuntaliitoksien tarve kokretisoitui ihan uudella tavalla itsellenikin.

Hienoa puhetta, ja hienoja kommentteja, en ehtinyt jostain syystä lukea tätä artikkelia kun se ilmestyi mutta, hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Yep, minä joka olen jotenkin oppinut selviytymisen keinot, ja suurimmassa määrin ilman mitään yhteiskunnan apuja, toki myönnän että siinä on ollut myös olosuhteet mukana. Ei välttämättä kaikki aivan ihka omaa tahtovoimaani. No, anyway, tosi on että en oikeastaan edes ymmärrä, siis näin niinkuin kulttuurillisesti tai muutenkaan, koko ajatusta että "mitämätästäsaan"? Siis tottakai, "what'sinitforme" on vanha lauseke ja tavallaan paljon käytetty, mutta eihän kukaan, niinkuin hei, tosissaan ota sitä? Vai? Jos tuo nyt on jollekkin ihmiselle epäselvää, niin kerrottakoon tässä - saat siitä just niin paljon kun siihen itse laitat. Et laita mitään, ja vain odotat että saat, niin mitään ei tule, laitat vähän, saat vähän, ja jos laitat paljon niin, saat.... paljon erilaisia asioita. Ja aivan varma asia on että jos luulet että saat jotain kun Kela tai joku muu makselee sun laskujasi, you're sadly mistaken. Itse asiassa juuri päinvastoin, ja se on se hirviö mistä Ville puhuu - niinkuin oikeasti.

Omalta osaltani on sanottava että tämä on kyllä elämäntapa. Elämäntapa selviytyä ja jatkaa. MIelestäni yrittäminen ei ole mikään tehtävä tai saavutus mihin jotenkin päädytään että hei - ollaas yrittäjiä, sehän on hieno, kun muutkin sitä tekee. Niin ja Suomi on, todellakin, tässä kohtaa, todellinen takapajula. Neuvostoliiton aikanaan aloittama politiikka, sodan jälkeen, sekoitti oikeastaan monet terveet kehitykset. Meni monet ikäluokat aivan hukkaan. Esimerkiksi raha vapautui vasta noin 1990. Eikä sekään muuttunut yhdessä yössä. Onko vieläkään tasoittanut rahamarkkinoita. Ehkä. Sekin euron avulla. Täällä ei oikein käsitetä sitä että mitä isät ja äidit, ja heidän isät ja äidit tekivät, ovat jättäneet syvät jäljet suomalaisiin. Ne jäljet eivät katoa ellet yksinkertaisesti yritä, uudestaan ja uudestaan. Mutta sitten helpottaa. Näin tapahtuu aina. Mutta se pitäis hyväksyä, ymmärtää että tietyllä alueella olemme puutteellisia ja että sitä on tasaisesti kehitettävä, joka päivä, vaikka edes vähän. Poliitikot ja virkamiehet ovat todellisia hirviöitä. Ei niin että olisivat sellaisiksi syntyneet, vaan siksi että ympäristö missä he työskentelevät, antavat heille siihen vapaat kädet. Ja tietenkin, jotkut ovat myös syntyneet sellaisiksi, jo valmiiksi. Siksi he ovat valinneet tuon työnsaran.

Tuota järjestelmää ei voita kuin vain yhdellä tavalla, katsomalla peiliin ja uskomalla itseensä. Irrottaudu noista kahleista ja tee oma latusi. Ettekö näe että koko tuo järjestelmä haluaa juuri sitä että ihmiset eivät lähtisi kulkemaan omaa polkuaan. He ovat rakentaneet tämän "hirviön" juuri sitä varten että voivat sitä kautta hallita, sinua ja minua! Olen onneksi saanut elää yhteisössä joka on opettanut minulle täysin päinvastaisen kulttuurin, ja olen siitä kiitollinen.

Ville.

Kiitokset ansiokkaasta kirjoituksesta. Tää voisi olla monen puolueen ja/tai asiantuntijan raportissa suoraan.

Ydinkysymys teemass on mielestäni, et jos ja kun tää uusi luova energia saadaan liikkeelle Suomessa, miten saadaan se kanavoitua tekemään tänäänkin puheissaolevaa rakennemuutosta. Yhteiskuntaamme pyörittävät yritykset, puolueet, järjestöt ja me kansalaiset. Mihinkäs siis suunnataan muutospanos ja miten?

Jatka ihmeessä tälläistä pohdintaa täälläkn, just näitä avauksia tarvitaan.