Totuus Jari Sarasvuosta

Mikko Anttilan puheenvuoro

Toimitus: Taas uutta Tolvasessa. Luova Mikko Anttila halusi herätellä lukijoita erilaisella lähestymisellä. Kaikki julkaisumuodot sopivat verkkoon sanoo Tolvanen. Käytä ääntä, kuvaa, tekstiä ja luo kokemuksia! Mikko aloittaa novellimaisella ja  ”Longplay-henkisellä” avauksella. Kommentoikaa puolesta ja vastaan. Voiko verkossa rakentaa mitä tahansa? Missä rajat tulevat vastaan kun nettinatiivit tulevat ja tekevät kaikkea yhdessä?

Pian kaksikymmentäyhdeksän vuotta sitten näin ensi kertaa tämän maailman. Maailmani joka oli kirkas, mutta vain puoliksi valoisa. Nimittäin kävi selväksi, että päivän jälkeen tulisi aina ilta ja yö. Yhtä varmasti kuin fyysinen siteeni Äitiini katkaistiin, tulisi pimeys lopulta ottamaan vallan. Näin tulisi tapahtumaan elämäni iltahämäriin saakka.

Kaksikymmentäyhdeksän vuotta myöhemmin istun avaran kotimme olohuoneen erkkerissä ja kirjoitan. On vielä aamuyö, kello näyttää 5:04. Nyt 5:05. Ajatustani katkoo kiehuva vesi, josta valmistan teetä. Loraus maitoa. Nyt on paras hetki kirjoittaa, sillä viereisissä huoneissa nukutaan vielä. Vilkaisen ikkunasta, josta kajastaa katulamppujen valo.

Talomme on rakennettu 1943. Se rakennettiin sotien aikaan naisten voimin, koska miehet olivat rintamalla. Paksut, betonilla ja teräksellä vuoratut seinät luovat turvallisen olon ja tunteen. Hörpin teetä ja unohdun hetkeksi ajatuksiini. Tiedän, että  näiden seinien sisällä elämäni arvokkaimmat ihmiset ovat turvassa. Kaukana alhaalla ohitsemme ajaa kuljetusliikkeen auto. Hörppään teetä ja jatkan kirjoittamista.

Olen edellisenä iltana päättänyt kirjoittaa totuudesta. Jos totta puhutaan, haluaisin uskoa että totuudessa on jotakin, mitä tässä ajassa elämisen hengettömyydessä ja työelämän rankkuudessa juuri nyt tarvitaan. Ja erityisesti yrityksissä. Yritysten hienoilla arvoilla ei ole mitään merkitystä, jos niissä työskentelevät ihmiset ovat tyhjiä kuoria. Onttoja, itselleen epärehellisiä ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät näe totuutta tai kuule maailman ääniä.

Totuus on mielestäni sitä, että opetellaan olemaan rehellisiä itseään ja muita kohtaan. Opetellaan. Olemaan. Rehellisiä. Mitä tämä tarkoittaa?

Itse heräsin omaan totuuteeni rakkaan vaimoni Minnan ravistelemana. Olin tuolloin lähellä polttaa itseni ja yhteisen kynttilämme loppuun suorittamalla ja toistamalla samoja omia virheitäni vuodesta toiseen. Ylipitkät työpäivät ja sitä seurannut krooninen väsymys olivat pitkään ainoa totuuteni. Rämmin kuluttavassa kiireiden ja pakkojen täyttämässä suossa, kunnes suostuin katsomaan elämää ympärilläni.

Olin pitkään lähes täysin kyvytön näkemään asioita sellaisina, kuin ne olivat. Olin esimerkiksi haluton ymmärtämään, että kaksikymmentä vuotta tuntemani ihminen, perheystävä ja silloinen työkaverini saattoi toimia minua kohtaan petollisen härskisti. Vain omaa etuaan tavoitellen. Rahan tähden. Halusin olla täydellisen sokea ympärilläni tapahtuville asioille. Totuuden kuuleminen ei ole helppoa ja sen näkeminen vasta sattuukin.

Perheemme onneksi, vaikka korvani eivät totuutta totelleet, silmäni alkoivat nähdä. Aloin hitaasti opetella kuuntelemaan ja näkemään ympärilleni. Mietin mitä elämässäni tai työssäni yrittäjänä tein väärin, koska onnistuminen oli niin vaikeaa? Mitä tein oikein? Kuka eli sitä loistavaa elämää puolestani, jossakin muualla? Katsoin itseäni peilistä, kunnes alkoi hävettämään.

Pakko myöntää, että elämäni kovin koulu on ollut opetella olemaan rehellinen itselleni. Toiseksi vaikein asia on ollut opetella keskustelemaan näistä asioista rakkaimpani kanssa. Ennen uskoin täyttäneeni ”tehtäväni” perheemme päänä kun tulin töistä kotiin. Väsähdin kengät jalassa sohvalle, kaukosäädin vain tippui kädestä.  Saatoin tehdä päivittäin mahdottoman monimutkaisia tai vaativia asioita muiden ihmisten hyväksi, mutta kotona murjotin riittämätöntä elämääni. Annoin rakkaimmilleni vain kuoren itsestäni. Sen sijaan suurin osa auttamistani ihmisistä loisti kiitollisuuttaan palveltuani heitä hyvin. Töissä olin nöyrin palvelija.

Omaan totuudessa-pysymis-prosessiini on kuulunut keskustelua vaimoni ja itseni kanssa siitä, mikä on tärkeää minulle. Tai hänelle. Meille ja perheelle. Mitä minä haluan, mitä me haluamme? Joku on joskus sanonut, että toista ihmistä voi todella rakastaa vasta kun rakastaa itseään.

Siten ajatus kaunistelemattomasta totuudesta johtaa hyvyyden ja rakkauden alkulähteille. Tai ainakin lähelle. Tuskin täydellistä hyvyyttä onkaan? On vain se pieni hetki, kun näkee ihmisen syntymän, kasvavan ja varttuvan, joka on täydellisen hyvää. Todellisen totta ilman pahaa.

Voisi kai sanoa, että olen seurannut totuutta koko elämäni ajan. Ei hurskaalla, vaan intuitiivisella tavalla. Hakeuduin, pääsin ja valmistuin mm. aikanaan poliisikoulusta. Ehkä silloin etsin totuutta isäni alkoholismiin ja käytökseen. Etsin totuutta lyödä vääryys maahan ja asettaa se vastuuseen teoistaan. Lähellä totuutta on myös aina pahaa, sillä ilman vääryyttä ei olisi totuuttakaan.

Nyt tälle etsimiselleni on löytymässä tarkoitus. Oman elämäni missio on elää ja voimistua totuuden kautta. Ihmisenä, miehenä, isänä ja puolisona. Kun ihminen löytää oman totuutensa, hän löytää elämäänsä rakkauden ja onnen. Oma totuuteni on olla rehellinen itselleni. Ole rehellinen itsellesi!

Elämäni taitekohdassa avasin sattumalta (?) radion, jossa Jari Sarasvuo niminen mies kertoi rakkaudesta ja elämästä. Jari kertoi ohjelmassa, miten rakkaudessa toinen on ensimmäinen. Rakkaus on hänen mukaansa työtä ja uhrautumista toisen eteen. Olen täysin samaa mieltä. Henkisesti ja fyysisesti en ole koskaan ollut niin uupunut, kuin luopuessani tarpeestani tyydyttää muiden ihmisten tarpeita omieni edellä.

Miksi sitten minä, kapitalismin, ateismin ja sosiaalisen median paimen kirjoitan totuudesta? Enkö voi pitää omaa totuuttani itselläni ja vain olla hiljaa? Olen saanut digitalisaation ja sähköisen vallankumouksen evankelista Ville Tolvaselta poikkeuksellisen tilaisuuden kirjoittaa hänen suosittuun blogiinsa. Tämän tilaisuuden hyödyntämättä jättäminen olisi ollut typerää. Nykyinen työni on auttaa muita yrittäjiä ja yrityksiä menestymään. Kutsun itseäni yritysmuotoilijaksi. Voisiko opettajalla olla parempaa referenssiä, kuin kantapään kautta opittu, kokemusperäinen tieto?

Jarin puhe radiossa sai minut hätkähtämään. Hänessä oli jotakin sellaista perinpohjaista, mitä kansankielessä pyydetään piilottamaan jos sen löytää. Viisautta ja intohimoa omaan elämään. Älyä kuin partaveitsessä ja terävä kieli. Niin terävä, että jopa väkivalta on niiden sanojen edessä voimaton. En ihmettele, että niin moni ihminen seuraa häntä. Pyyteetön kaveri, joka saisi halutessaan joukkonsa vannomaan nimeensä. Mutta hän ei tee niin. Se taas vaatii itsekuria.

Ymmärsin, mistä tämän miehen työssä ja elämässä on ollut kysymys. Hän on yhtäläinen totuuden etsijä kuin minäkin.  Omalla polullaan. Matkansa varrella hän on löytänyt oman käsityksensä siitä, mikä on arvokasta. Ymmärryksen, että oman elämän totuus löytyy vain olemalla rehellinen itselleen, vastoilleen ja haluilleen. Työ TV:ssä, radiossa ja medioissa. Totuutta etsimässä.

Jarin työn viisaus kiteytyy itselleni näin: Itselleen rehellinen mies pysyy aina totuudessa. Kun pysyy aina totuudessa, voi katsoa itseään illalla peilistä ja olla tyytyväinen näkemäänsä. Ja tämähän ihmisiä ärsyttää. Eikö niin?

Kannustan siis sinua, hyvä lukija, etsimään yhdessä totuus Jari Sarasvuosta. Perin pohjin. Nostetaan totuus esiin ja otetaan siitä yhdessä opiksemme. Etsitään kirjoitukset käsiimme ja kuunnellaan radiota. Jaetaan ja välitetään.

Tehdään totuuden tutkiskelusta elämän lankamme, niin löydämme tien.

Eikö olis mageeta olla kerrankin oma itsensä? J. Sarasvuo

Linkki Jari loistavaa puheohjelmaan löytyy tästä.