Ihailen Jyrki Kataista

25.10.2012 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Ihailen Jyrki Kataista

Kunnallisvaalit ei innosta. Jostain syystä ei vaan nappaa. Tuntuu että vaaleissa ei puhuta kaupunkien asioista, vaan ihan jostain muusta. Kävelin eilen mainostotaulujen ohi. Ajattelin että, nyt jos äänestetään, menee kyllä ihan velvollisuuden tunteesta.

Kampanjatkin ovat kaikki samanlaisia. Raitiovaunujen kyljet ovat täynnä hymyileviä naamoja. Yleviä lupauksia ottaen huomioon, että kyseessä on kunnallispolitiikka. Ajattelen, että noillahan on kaikille muutenkin kalenteri täynnä, miten ne ehtivät vielä Helsinkiäkin kehittää? Eivät ehdi.

En muista tilannetta, jossa muistaisin arvostaneeni Helsingin poliitikkoja. Muistikuvat liittyvät aina typeriin päätöksiin, ihmeellisiin Guggenheim -keskusteluihin, jne. harvoin mitään rakentavaa. Tuntuu, että hyvät jutut tulevat virkamiehiltä, joiden sielu on mukana paremman Helsingin rakentamisessa. Heitäkin on toki joka lähtöön.

Pohdin millaista poliitikkoa ihailen? En keksinyt muuta perustetta, kuin sitoutumisen uudistamiseen ja toimimiseen Suomen hyväksi, omaa energiaa säästelemättä. Tuli mieleen Jyrki Katainen. Jyrki ”liian nuori” Katainen.

Ihailen Jyrki-boyn kykyä jaksaa, ainakin vielä hetken. Aika väsyneeltä mies näyttääkin. Ota Jyrki lomaa heti vaalien jälkeen. Tarvitsemme johtajan, jonka oma väsymys ei näy naamarissa. Ihailen Jyrkin järkkymätöntä rauhallisuutta, nasaalia ääntä, joka kerta toisensa jälkeen selittää asiat uudestaan ja uudestaan. Jyrkille sattui paska nakki, maailma on täysin sekaisin hänen kaudellaan. Edes Suomen omat ratkaisut eivät välttämättä riitä rakentamaan maailmanjärjestystä.

Ajatellessani Kataista, en hetkeäkään epäile hänen rehellisyyttään, tinkimättömyytään, sitoutumista edustamiinsa uudistuksiin. Jyrki taitaa olla siksi poliitiikko, että haluaa rakentaa parempaa yhteiskuntaa. Urpilainenkin on varmaan pätevä ja innostunut, mutta epävarmuus tuoksuu vahvasti Jutan esiintymisissä.

Jyrkistä pääsemme arvostamisen olennaisiin. Arvostan johtajan sitoutumista, paneutumista, jaksamista ja järkähtämättömyyttä. Hyvän johtajan tavoin Jyrki antautuu viikottain median ristitulitukselle, hallituksen ”strategiaa” puolustaen. Poliitikkoja haukumme aina onnenonkijoiksi, mainitkaapa joku yhtä voimallisesti sitoutunut yritysjohtaja?

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

tuomo
2012-10-26 17:41:43

Hyvä havainto. Tuntuu laajemminkin siltä, että Kokoomus hoitaa valtiontaloutta muiden keskittyessä politikointiin. Kannatusluvuista päätellen suuri yleisö ymmärtää tämän eikä enää mene unelmahöttö-lankaan.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Marko Koljonen
2012-10-26 18:08:14

Mukava ja erittäin tärkeä näkökulma asiaan Ville. Eipä ole tullut sitä tuosta kulmasta itsekään ajateltua. Kyllä tällaisessa taloustilanteessa todella johtajuus punnitaan, ja tuo positiivisuus, energisyys ja oma valittu suunta on todella tärkeää pitää yllä. Siitä pitää johtajan muistuttaa itseään joka päivä, ja varsinkin poliitikon, jonka valittu suunta poljetaan päivittäin maanrakoon eri foorumeissa. Hyvä Jyrki!

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.