Guruopas

10.10.2012 | Kasvu | Ville Tolvanen

Guruopas

Haluatko Guruksi? Oikein isolla alkukirjaimella? Olen pohtinut asiaa jonkin verran, voin olla väärässäkin, mutta halusin jakaa ajatukseni kanssasi.

Guruksi tullaan valitsemalla itselle sopiva aihe, johon syventyä. Jokaisella oppineella on oma erikoisalueensa. On hyvä valita jokin laajoja kohderyhmiä kiinnostava guruilun aihe. Mitä alempana Maslowin tarvehierarkiassa, sitä parempaa. Seksi, ruoka, juoma, ajattelu, älykkyys, tunteet, innovaatiot. Kaikki kelpaavat. Jokin akateeminen tutkinto olisi hyvä olla aiheesta. Muuten joutuu itseoppineiden sarasvoiden joukkoon, Jarisikin saavutukset ovat tosin kiistattomat. Hän lienee eniten guruilulla rahaa tehnyt suomalainen? Great, sanoisi Amerikkalainen. Sekin isolla, tällä kertaa.

Kun olet aiheesi valinnut, on aika pukea päällesi jotain kiinnostavaa. Silmälasit, kaapu, maripaita tai pelkkä t-paita joka tilanteessa mielesi mukaan. Tärkeintä on erottuminen joukosta, käyttäytyä johdonmukaisesti oman brändin mukaisesti. Jokainen meistä tietää, miltä Esa Saarinen näyttää, vaikka kukaan ei päivän kukkakuosia osaa ennalta arvata. Maagisen Saarisen upea tapa puhua pimpsasta, anteeksi Pipsasta jokaisessa esiintymisessä on hellyttävää, mikä ihana mies. Jyväskylässä pääsimme halailemaankin. Ihanaa, jopa meidän miestenkin mielestä. Jopa liian hyvää ollakseen totta? Toivottavasti ei.

Guru ei ajatuksiaan ilman rahaa jaa. Gurun ideat ja ajatukset ovat niin arvokkaita, että niistä tehdään maagisia. On hyvä keksiä jonkinlainen konsepti ajattelun ympärille. Ajattelutalous, huomiotalous, kosketustalous, tuntumatalous, hämärätalous. Kaikki kelpaavat. Myös ristiriitaisuudet, kuten vaarallisuus, tai hulluus ajattelumalleina toimivat. Taitaa Rooman ”yritysmuotoilukin” paremman puutteessa olla jotain tälläistä. En ole parempaa käsitettä asialle keksinyt. Tosin uusi ajattelu vaatii kyllä jonkinlaisen käsitteistönkin, uusi talous kelpaa melkein mihin tahansa, mikä tahansa voi olla 2.0. Itse olen aika luuseri kirjoittaessani 2020 asioista, 2030 on muodissa! Hae jotain mummon vintiltä ja ole 2050?

Guru julkaisee kirjan tai vastaavan vähintään kerran vuodessa, parhaana kaksikin. Kirjaksi käy mikä tahansa pamfletti, joka on jonkun toisen, yhdessä tai ihan omin käsin kirjoitettu. Tärkeintä ei ole kirjan hyvien ajatusten lukumäärä, vaan julkkarit, lehdistön arvostus ja vierailu lauantaisin Akateemisen kirjahyllyn tuntumassa. Siellähän se oma lapsi elää jo omaa elämäänsä. Itsekkin haluaisin viettää kosteat peijaiset. En vain ole keksinyt kuka kirjojani lukisi, en taitaisi saada niitä itsekkään luettua. Saati sitten kirjoitettua. ”Olenhan toki enemmän kirjoittanut, kun lukenut, on yksi lempilauseistani.”

Guru elää luennoimalla yritysten henkilöstölle. Yrityspuhujien markkina on Suomessa yllättävänkin suuri, pankkivirkailijoita, terveydenhoitajia ja makkaratalojen henkilöstöjä on tarvetta kannustaa. Hyvä julkkis myy vielä kirjanoppinuttakin paremmin. Hanki siis itsellesi näkyvyyttä omalla kolumnilla, tv-ohjelmalla, tai muulla ajatuksiasi parantavalla julkisuudella. Työnnä itsesi eteen.

Miksi sitten guruksi pitäisi ryhtyä? Itse en ole asiaa vielä keksinyt. Ainakaan itselleni. Pidän suunnittelutyöstä, rakastan strategioita, haluaisin olla mukana rakentamassa parempia yrityksiä. Jos joku siinä sivussa arvostaa, se sopii mainiosti. Pidän guruilua laiskan miehen hommana. Tärkeintä on määrätietoisesti palvella julkisuutta, asiakkaita, tiedemaailmaa ja nostaa omaa markkina-arvoa. Ylätasolla ideoidut abstraktiot puettuna hyvään brändiviestintään toimivat parhaiten. Ota mallia perussuomalaisista, uusi slogan kerran kuartterissa. Hilaamalla haluttavuuden ja hinnan kattoon saadaan aikaan hyvä elintaso vähällä vaivalla. Kukapa ei sitä haluaisi? On vain ryhdyttävä guruksi ja luovuttava häpeästä. Oletko sinä seuraava oman alasi guru?

Ps. Hullut päivät alkavat tänään. Tarjolla on paljon yksittäiskappaleita garderoobin muodostamiseen. Muista – mitä oudompaa, sitä parempaa.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Timo Erämetsä
2012-10-16 21:31:48

Hauska kirjoitus, ja kantaaottava. Ja taas pieni liputus, Ville. Sä olet SoMe Business-ajattelun guru. Jo nyt. Vs. mitä ilmoitat haluavasi tehdä:-)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-10-17 07:55:04

soitellaan :)

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-10-17 21:27:15

mä tykkään sun liputuksista. pienistä & suurista! Keep up the good work! V

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.