Brändistrategia: Mitä Kokoomuksen pitäisi tehdä?

06.08.2012 | Johtaminen | Ville Tolvanen

Brändistrategia: Mitä Kokoomuksen pitäisi tehdä?

Kokoomus on voittanut viime vuosina lähes kaiken mitä voi. Kataisen hallitus sinnittelee ja ketjulla Niinistö-Katainen-Stubb pärjää melkein missä tahansa tilanteessa? Mitähän Heinäluoman hallitus olisi saanut aikaiseksi? Pelottaa edes ajatella.

Miten kaiken jo voittanut joukkue lähtee seuraaviin vaaleihin? Miten mestari haastaa itsensä tulematta itse haastetuksi? Vaalien asetelma taitaa olla ikäänkuin muut vastaan Kokoomus. Aivan kuten lätkässä kaikki haluavat IFK:n päänahan. Paras ratkaisu on mielestäni etsiä uusia äänestäjiä vasemmalta, sillä oma takalaita vuotanee joka tapauksessa hieman ainakin keskelle.

Kunnallisvaalien henki ratkeaa näiden viikkojen aikana. Jos talous romahtaa ovat hyvät neuvot kalliit, jos se rauhoittuu Euroopan lomakaudella on keskityttävä positiivisten asioiden viljelemiseen. Toivottavasti Jyrki ehtii vähän levätä kesäkuumilla. Väsynyt Pääministeri on aina huono viesti miltä tahansa puolueelta. Muistelkaapa hetki äksyilevää Vanhasta.

Ihmisellä on tapana etsiä tulevaisuuden ratkaisuja entisestä, menetetyistä aikakausista. ”Ennen kaikki oli paremmin,” Silloin meni meilläkin hyvin. Millä kansalaisen mielestä hyvät asiat on Suomessa ennen ratkaistu?  Demokratialla tietenkin. Terveydenhoito, maailmankuulu koulutusjärjestelmä, maanpuolustus ja insinöörien uroteoista kasvaneet menestystarinat. Demokratia yhdistää suomalaista menneen kolmen vuosikymmenen onnistumisia. Turvataan siis toisiimme, yhteiseen tekemiseen, ”demokratiaan.”  Kokoomuksen tulisi haukata iso pala demarien leipälajista, demokratiasta, yhdessä tekemisestä, yhteisten asioiden jakamisesta.

Demarien värisuorasta Jurpilainen-Heinäluoma-Tuomioja-Guzenina-(Junger) ei ole yhdessä tekemään eikä luomaan yhtenäistä yhteiskuntaa. Yhteispeli on vain liian heikkoa. Yhteistä visiota saa hakea. Sosiaalidemokratia on ollut arvotyhjiössä jo vuosia. Siksi kokoomuksen olisi hyvä ottaa aktiivisesti kiinni siitä, miten hyvinvointia luodaan jatkossakin. Vastaus voisi olla demokratia,  joka rakentaa uutta. Yrittäjyyttä, yrityksiä, työpaikkoja ja hyvinvointia.  Tarvitaan uuden ajan D-vitamiinia, lisäravinteita uusien suomalaisten menestystarinoiden rakentamiseen. Sitä Kokoomuksen pitäisi nyt tarjota, D-vitamiinia.

 

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Janne
2012-08-06 16:53:30

Hyvä Ville! Olet täysin oikeassa siinä että Kokoomuksen suurin vastustaja on se että Kokoomus on pärjännyt niin hyvin. Vaaleissa haetaan tyypillisesti muutosta, mutta nyt kun Kokoomus on hoitanut asioita hyvin arvosanoin, on vaikea keksiä minkä tulisi muuttua.

Olisi hauska kuulla mitä mieltä Katainen on ajatuksestasi. Jyrki, oletko online?

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-06 17:02:26

Tai Alex? Anyone... kansalaiskeskustelu käyntiin; "crowdsourcing future of the national coalition party"

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Petteri Sortes
2012-08-06 17:26:45

Mielestäni puolueet ovat ihmisiä varten. Kansakuntaa hallitaan oikeastaan sykleissä, jossakin vaiheessa on paljonkin uudistuksia, jonka jälkeen kansa väsyy ja palaa vakaampaan aikaan. On hyvä, että on paljon valinnan varaa. Ihmiset eivät enää ole niin puolueuskollisia, kuin menneinä vuosikymmeninä, joten liikkuvia äänestäjiäkin on paljon. Yksikään puolue ei ole vielä ajanut Suomea perikatoon, joten radikaalitkin kansan valinnat kestää nelisen vuotta. Jos joku puolue on liian radikaali (jalat irti maasta) niin se ei yleensä halua valtaan (kuten Perussuomalaiset) ja/tai muut eivät hyväksy sitä (kuten Perussuomalaiset). Suomessa on onneksi monipuoluejärjestelmä (paljon pienehköjä tai keskisuuria puolueita), joten kukaan ei pysty hallitsemaan yksin, näin enemmistön pakkovaltakin (yhden puolueen) vältetään. Hallitukseen tarvitaan muitakin puolueita kimppaan. Vakiintuneessa demokratiassa on sekin hyvä puoli, että puolueet joutuvat mittaamaan kannatuksensa neljän vuoden välein, joten kukaan ei voi tarrautua valtaan kiinni.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Janne Nyyssönen
2012-08-06 23:06:10

Terävää kynäilyä jälleen Ville!

Kokoomuksella on kieltämättä haastava tilanne lähteä tuleviin vaaleihin. Olen odottanut, että pääministeriys ja haastava taloudellinen tilanne verottaisi kannatusta. Ilmeisesti ykkösketjun jätkät ovat niin teflonpintaisia ettei lika tartu takkiin.

Mielestäni Kokoomus voisi tulevissa vaaleissa selkeyttää omaa brändiä. Mitä on olla kokomuslainen? Mitä on olla suomalainen?

Demokratian tulee olla avointa. Itse antaisin kannattajille mahdollisuuden kertoa mitä heille tarkoittaa olla kokoomuslainen ja mitä he haluavat puolueelta tulevaisuudessa. Ihmiset arvostavat kun heitä kuunnellaan.

Mielestäni puolueen pitäisi lisätä läpinäkyvyyttä kaikilla tasoilla ja mikä siihen paremmin toimisi kuin se, että otetaan ihmiset avoimesti mukaan toimintaan.

Itse myös aktivoisin ehdokkaita ja myös ministereitä pitämään Q&A-sessioita Ustreamissa tai Spreecastissa. Nopeita ja tehokkaita kyselytunteja, jotka varmasti aktivoivat äänestäjiä osallistumaan.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Ville Tolvanen
2012-08-07 15:19:41

Mielenkiintoinen ajatus! voisiko Kokoomuslaisuus = suomalaisuus, siis arvopohja joka resonoisi molempiin. Olen samaa mieltä,avoimempaa ohjelmatyötä puolueisiin. Ville

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Janne Nyyssönen
2012-08-07 19:02:59

Todellakin! Talouskriisi on selvästi erottanut kansalaisia ja valtiota toisistaan, joten lähtisin luomaan kampanjaa yhtenäisytymisen, yhdessä tekemisen ja yhteisen tulevaisuuden pohjalle.

Päävastuksen kampanjointi ja retoriikka pohjautuu kuitenkin vain hajoittamiseen.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.