Muuttuuko maailma sittenkään, Eskoseni?

20.09.2011 | Sekalaiset | Ville Tolvanen

Muuttuuko maailma sittenkään, Eskoseni?

Olen aina ajatellut maailman menevän eteenpäin. Nyt en ole enää varma. Eteenpäin menemisen harha on varmaankin johtunut siitä että itselle on tapahtunut paljon uusia asioita. On koko ajan oppinut ja ollut paljon opittavaa. Parhaillaan jokainen päivä on ollut ja on erilainen.

Maailmaan tulee koko ajan uutta, digitalisaatio, uudet kauppakeskukset, yllättäviä käänteitä taloudessa, uusi presidentti. Silti tuntuu usein siltä että ihmiset polkevat paikallaan. On vaikea ymmärtää miten monella toimialalla ollaan yhä vuonna 2011 täysin tuotantolähtöisiä, tuotteita hukataan maailmalle ilman tietoja asiakkuuksista ja palveluista puhutaan teollisuudessa paljon enemmän kuin todellisuudessa niitä tarjotaan. Bisneskirjasta menee ainakin kymmenen vuotta ennenkuin ajattelu alkaa näkyä aitona toimintana.

Vika on meissä ihmisissä. Vaikka pyrimme käyttäytymään loogisesti ja arvostamme ”järkeä” on tilannekäyttäyminen hallitsevaa. Vaatii todella järeitä muutoksia esimerkiksi lopettaa juominen tai tupakanpoltto. Viidenkymmenen kilon pudottaminen elopainosta vastannee kultamitalia olympialaisissa. Toistamme samoja virheitä vuodesta toiseen, oppiminen on hidasta, joskus olematonta. Ehkä on parempi elää hetkessä ja hyväksyä nykyisyys kuin aina odottaaparempaa. Odottavan aika käy pitkäksi.

JAA

[et_social_share]

KIRJOITA KOMMENTTI

Lisää kommentti

Kommenttisi moderoidaan tarvittaessa.